Sasuke ja 7 kääpiötä [2/2]

Sasuke ja 7 kääpiötä [1/2]

Olipa kerran sydäntalven aika, ja lumihiutaleita sateli aivan kuin höyheniä taivaasta maahan. Kuningatar, rouva Uchiha, istui ompelemassa ikkunan luona, jonka karmit olivat mustaa eebenpuuta. Ommellessaan ja katsellessaan lumihiutaleita pisti hän neulalla sormeensa, ja muutama veripisara putosi puhtaanvalkealle lumelle. Ja koska punainen valkealla näytti niin kauniilta, kuningatar tuumi itsekseen:
”Jos minulla olisi lapsi, olisi hän valkoinen kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin eebenpuu.”

Pian tämän jälkeen syntyi hänelle poikalapsi, joka oli iholtaan valkea kuin lumi, huulensa punaiset kuin veri, ja hiuksensa mustat kuin eebenpuu. Tämä pieni poika sai nimekseen Sasuke.

Jokin aika kului Sasuken syntymästä, ja hänen äitinsä kuoli. Noin vuoden kuluttua rakastui kuningas uudestaan. Rakkauden kohteella oli mustat pitkät hiukset, ja hänen ihonsa oli myös valkea. Naisen nimi oli Orochimaru. Tai no, ei Orochimaru nainen oikeasti ollut, mutta niin kuningas luuli, joten otti ja meni hänen kanssaan naimisiin. Orochimarusta tuli kaunis kuningatar, mutta ylpeä ja ylimielinen, eikä voinut sietää, että jonkun kieli oli hänen kieltään kauniimpi. Orochimaru oli linnaan muuttaessaan tuonut mukanaan ihmeellisen peilin. Kun hän astui sen eteen ja kysyi:
”Kerro kerro kuvastin, kenen kieli maassa kaunehin?”
Ja niin peili vastasi:
”On Oron kieli maassa kaunehin!”
Silloin oli uusi kuningatar iloinen, sillä hän tiesi ettei peili valehdellut.

Sasuke kasvoi kasvamistaan ja varttui päivä päivältä yhä kauniimmaksi. Seitsemäntoista vuoden ikäisenä hän oli jo kauniimpi kuin päivä, ja kielensä kauniimpi kuin Orochimarun oma. Taas kerran astui kuningatar peilinsä eteen ja kysyi:
”Kerro kerro kuvastin, kenen kieli maassa kaunehin?”
Ja niin peili vasasi:
”Oron kieli jos voiton vie, tuhatverroin kauniimpi Sasuken lie.”

Silloin Orochimaru pelästyi ja muuttui kateudesta vihreäksi. Seuraavan kerran Sasuken nähdessään alkoi kuningatar vihata poikaa. Kateus ja itserakkaus kasvoivat hänen sydämessään kuin rikkaruoho, eikä hän saanut rauhaa päivin eikä öin. Niinpä hän kutsui luotettavan alaisensa, metsästäjä Kabuton luokseen ja käski:
”Vie Sasuke metsään, en häntä silmissäni tahdo nähdä. Tapa hänet ja tuo minulle hänen sydämensä merkiksi siitä, että hän todellakin on kuollut.”

Kabuto kuuliaisena miehenä totteli ja vei Sasuken keskelle synkkää metsää. Kun mies sitten veti puukkonsa esiin aikoen syöstä sen pojan sydämeen, alkoi Sasuke itkeä ja aneli:
”Oi, rakas Kabuto, säästä henkeni, niin juoksen metsään enkä enää kotiin halaja!”
Katseltuaan pitkään pojan kyynelten vuodatusta antoi Kabuto periksi Sasuken kauneuden tähden ja sanoi:
”Lähde sitten, poikarukka.”
Samalla putosi raskas kivi hänen sydämeltänsä, kun hänen ei tarvinnutkaan tappaa niin suloista ja viatonta poikaa. Sasuke kiitti metsästäjää sydämensä pohjasta ja lähti juoksemaan syvemmälle metsään. Juuri silloin sattui pinkkihiuksinen tyttönen kävelemään Kabuton ohi hiukset tuulessa hulmuten. Niinpä mies tarttui kovakouraisesti tytön käsivarteen ja veti puukkonsa uudestaan esille. Ennen kuin tyttö ehti inahtaakaan, oli julma metsästäjä syössyt puukkonsa hänen rintaansa, ja otti sydämen, laittoi rasiaan ja lähti takaisin linnaan viemään sitä kuningattarelle.

Nyt Sasuke oli ypöyksin suuressa metsässä, ja häntä pelotti niin paljon, ettei tiennyt mitä tehdä. Sitten hän alkoi juosta, ja hän juoksi yli kivien ja orjantappurapensaitten, ja eläimet juoksivat hänen ohitseen mutteivät mitään pahaa hänelle tehneet. Sasuke juoksi niin pitkään kuin hänen sirot jalkansa kantoivat. Illalla lopen uupuneena hän huomasi tulleensa pienen mökin luo, ja astui sinne sisään. Sasuke katseli ympärilleen ja kysyi hiljaa:
”Onko ketään kotona?”
Mökissä kaikki oli hyvin pientä, katettu pöytä lusikoineen, lautasineen, veitsineen, haarukoineen ja pikareineen, sekä myös seitsämän sänkyä seinänvierustalla. Pienuudestaan huolimatta kaikki oli sievää ja puhdasta.

Sasuken oli kova nälkä ja jano, niinpä poika söi hiukan leipää ja vihanneksia jokaiselta lautaselta ja maistoi viiniä yhdestä pikarista. Mutta viini oli Sasuken mielestä niin maukasta, että joi pikarin tyhjäksi. Hänen teki todella kovasti mieli lisää tuota hyvää punaista juomaa, joten hän joi toisenkin pikarin tyhjäksi. Ja sitten kolmannen, ja neljännen, ja viidennen…
Kumottuaan viimeisenkin pikarillisen kurkustaan alas, alkoi poika hihittää hervottomasti ja käveli huojuen ympäri mökkiä. Pian hän kompastui erääseen sänkyyn ja kaatui, mutta sitten hän kapusi sängylle mukavaan asentoon ja sammui.

Kun ilta oli jo aivan pimeä, palasivat mökin isännät ja emännät takaisin kotiinsa. He olivat seitsämän kääpiötä, jotka hakkasivat ja kaivoivat kaiket päivät kristalleja vuoren uumenista. He sytyttivät seitsämän kynttilää, ja valo täytti mökin, silloin he näkivät, että siellä oli joku ollut heidän poissa ollessaan, sillä kaikki ei ollut entisessä järjestyksessä. Pian Tenten – niminen kääpiö kysyi:
”Kuka on istunut minun tuolillani?”
”Kuka on syönyt minun leivästäni?!” tiuski vihainen Ino.
Sitten kauhisteli Chouji:
”Kuka on maistanut leivästäni?”
Shino hämmästyi:
”Kuka on koskenut vihanneksiini?”
”K-kuka on käyttänyt h-haarukkaani?” kysyi Hinata hiljaa.
”Entä kuka on leikannut veitselläni?” hämmästynyt Shikamaru kysyi.
”Joku on juonut mun viinin! Ja teidän muidenkin!” huusi Kiba raivoissaan.

Tenten katseli ympärilleen ja huomasi Sasuken kuorsaavan hiljaa vuoteessaan. Kääpiö kutsui toiset sinne ja he kiiruhtivat katsomaan.
”Hellanlettas! Onpa tuo poika kaunis!” huokaisivat Chouji, Shikamaru, Kiba ja Shino haltioissaan. Pojat olivat niin iloissaan, etteivät Sasukea raaskineet herättää.
”Ja pöh! Olen minä tuota paljonkin kauniimpi!” ilmoitti Ino.
Ja koska aurinko oli jo painunut mailleen, ja yö oli koittanut, asettuivat kääpiöt nukkumaan kuuteen vapaana olevaan petiin niin, että Tenten nukkui kunkin toverinsa vieressä jonkin aikaa, ja siten kului yö loppuun.

Kun aamu koitti, Sasuke heräsi, ja kun hän näki kaikki seitsämän kääpiötä, hän säikähti. Mutta sitten Hinata kysyi ystävällisesti:
”Kuka olet?”
”Minun nimeni on Sasuke.” poika vastasi.
”Mitenkä olet joutunet meidän mökkiimme?” kysyi Tenten.
Silloin Sasuke kertoi, että hänen äitipuolensa oli käskenyt tappaa hänet, mutta Kabuto oli säälinyt häntä. Ja sitten hän oli juossut koko päivän, kunnes oli vihdoin löytänyt tämän mökin. Silloin Chouji tokaisi:
”Jos sinä poika tahdot hoitaa meidän pientä talouttamme, tehdä meille ruuat, pedata pedit, pestä, ommella ja kutoa, ei sinulta tule mitään puuttumaan.”
”Sehän kuulostaa mainiolta! Kunhan saan välillä vähän viiniä...” vastasi Sasuke ja hymyili suloisesti.
”Sinäkö mun viinin joit?” Kiba kysyi ja osoitti suloisesti hymyilevää poikaa. Sasuke tyytyi nyökkäämään vastaukseksi.

Ja niin hän jäi asumaan kääpiöiden luokse pitäen taloa niin hyvässä kunnossa kuin suinkin osasi. Aamuisin lähtivät kääpiöt työhön vuorille ja palasivat illalla kotiin, niinpä piti heille olla ruoka valmiina. Kaiken päivää Sasuke oli yksinänsä, ja siksi kiltit kääpiöt varoittivat häntä:
”Varo äitipuoltasi, hän saa ehkä tietää, että olet täällä, älä siis päästä ketään tupaan."

Orochimaru, joka luuli Sasuken kuolleen ei ajatellut enää mitään muuta kuin olevansa kauniskielisin kaikista maailman olennoista. Hän astui peilinsä eteen, työnsi kielensä ulos ja kysyi:
”Kerro kerro kuvastin, kenen kieli maassa kaunehin?”
Ja niin peili vastasi:
”Oron kieli jos voiton vie, niin luona kääpiöiden, keskellä vuorivöiden, tuhatverroin kauniimpi Sasuken lie.”
Silloin Orochimaru kauhistui, sillä hän tiesi ettei peili valehdellut, vaan että Kabuto oli hänet pettänyt ja Sasuke hyppelehti jossain päin metsää hymyillen ja nauttien elämästään. Hän alkoi taas tuumia, miten voisi tuon pojan saada hengiltä. Sillä niin kauan, kuin hänen oma kielensä ei ollut kaunein maailmassa, ei hän kateudeltaan rauhaa saanut. Ja kun vihdoin oli keksinyt keinon, hän maalasi kasvonsa ja pukeutui vanhaksi kaupustelijaksi, niin että häntä oli mahdoton tunnistaa.

-Jatkuu-