Ring ring ring…

Klik.

’’Moi, tuutko kouluu?’’
’’Joo.’’
’’... Onks kaikki hyvin? Oot vähä hiljane.’’
’’Ei täs oo mitään... Moi.’’

Klik.

Sasori katsoi puhelinta äimistyneenä. Tuo ei ollut Deidaran tapaista. Ennen pelkkä soitto läksyjen kysyntää varten toi yli puolen tunnin laskun, puhumattakaan aamu-bussista. Varsinkin kun Deidara oli ollut kipeänä, Sasori oli jopa odottanut puhetulvaa.

’ Tämä asia selvitetään koulussa.’ Sasori sanoi mielessään jyrkästi ja kietoi lämmintä, punaista kaulahuvia kaulansa ympärille. Isoäitinsä suostutteluista huolimatta punapää ei ollut suostunut laittamaan lämpimiä vaatteita (muita kuin kaulahuivin), vaikka nyt katuikin sitä. Mustat pilli-farkut, M-kokoa oleva ruudukas kesähuppari ja tennarit eivät olleet parhaita mahdollisia talvivaatteita. Tosin Isoäiti oli uhonnut lopettaa kuukausirahan jos hän ei edes pistäisi karvatakkiaan päälle. Joten se lensi niskaan alta aikayksikön, mistä Sasori sai olla kiitollinen. Kerrankin Isoäiti oli uhittelullaan saanut jotain aikaiseksi, monien muiden epäonnistumisen joukoissa.

Tämä kylmiä väreitä saava nuori heräsi ajatuksistaan, kun koulubussi kaartoi pihaan kynnyksen kautta. Monia kiljaisuja kuului vierestä ja Sasori huokaisi noustessaan lämmitetyltä penkiltä.
’ Onko tuon ukon pakko ajaa aina 0.4 promillen humalassa… Joku pääsee vielä hengestään.’ Sasori tuhahti ohittaessaan bussikuskin joka hikkasi samaan aikaan. Hänen bussi oli melko tyhjä, paitsi että Deidara tuli yleensä sillä; asuivathan he aika korvessa. Tosin kun Deidara oli ollut kipeänä, niin jompikumpi hänen vanhemmistaan nähtävästi toivat hänet.

Käveltyään reippaasti vanhan koulun nirskuvista porteista ja oikaistuaan parin ruskean ruusupuskan läpi, Sasori saapui jättimäisen, vaaleiden tiilien tukemaan kouluun. Punapää nosti samaisenväristä kaulahuviaan kylmän tuulen vilvoittamalle naamalle ja hölkkäsi hänen ja ovien välimatkan umpeen.

Päästyään sisään Sasori otti talvivarustuksen pois ja tunki kaulahuvin olkalaukkuunsa, samalla ottaen esiin lukujärjestyksensä. Hän ei muistanut millään kokonaan lukujärjestyksiään, koska jaksot vaihtuivat niin usein. Tarkistaen että heillä tosiaan oli Saksaa, Sasori sulloi lukujärjestyksen takaisin laukkuun kaulahuivin seuraksi. Kohennuttuaan vielä ulkoasuaan käytävän peilistä, punapää vilkaisi kelloa. Se tosiaan jäi vilkaisuksi, sillä hänellä oli minuutti aika ehtiä toiselle puolelle koulua ja siitä vielä kaksi kerrosta ylemmäs. Aloittaen maraton-juoksunsa Sasori moitti itseään vielä siitä, että oli tullut pohjoisen porteista sisään.

Saavuttuaan Eteläisen-puolen kolmanteen kerroksen sivukäytävän kaarevalle avoportille, punapää joutui huokaisemaan. Vanha, punatiilinen käytävä oli tyhjää täynnä, lukuun ottamatta paria yksilöjä jotka notkuivat ankarimpien opettajien ovensuissa: luultavasti he olivat jo saaneet aikaan tarpeeksi melua ja riehumista. Sama ilmiö tapahtui Saksan luokan edessä, sillä Sasori tunnisti jo kaukaa tutun kiroilu- ja huuto tulvan.

Punapää kohensi olkalaukkunsa asentoa ja lähti ripein askelin kohti voimakkainta volyymiä. Samalla hän huomasi kovaa riitelevän blondin ja albiinon, juuri hänen luokan edestä. Muut ulkona olevat pitelivät korviaan ja olivat sulkeneet silmänsä yrittäen painua omaan, hiljaiseen turvalliseen maailmaansa. Sasori hymähti tälle ja hymyili vielä leveämmin päästyään perille toisien huomaamatta.

Kaksikko kinastelun aihe ilmeisesti oli oranssi teippirulla, jonka palasia näkyi blondin pitkissä, suihkulähteeksi kutsutun kampauksen haituvissa. Sasori edelleen virnistellen kopautti kevyesti itseään lyhyemmän blondin olkapäätä. Toinen jatkoi vielä hetken aikaa huutaen tyhjälle kunnes näki äänensä madaltaneen riitakumppaninsa virnistävän.

’’Mitä?! Onko sitä teippiä muuallakin?!’’ Deidara huudahti ja pyörähti ympäri saaden ne ”vähäiset” ketjut kilisemään. Vasta tarkastettuaan musta-vihreät ruudulliset pillit ja mustan, peukaloreikäisen hupparinsa ja Hidanin astuttua blondin varpaille ja osoitettuaan Sasoriin, Deidara huomasi vanhemman pojan.
’’Sasori? Missä välissä sinä tulit,un?’’ Deidara kysyi hämmästys silmissään mutta hätkähti kun kuului kova kliksahdus. Saksan luokan ovi avautui ja kirsikan kukan haalean pinkki, siistisi laitettu tukka ilmestyi poikien tasolle.

’’ Ah! Kun te pojat jo lopetitte tappelunne, Hidan sinulta muuten takavarikoitiin teipit tältä tunnilta, ‘’ Deidara näytti pikaisesti kieltä edellä mainitulle, ’’ ja saimme viimeisenkin oppilaan tärkeälle tunnillemme voimme aloittaa esityksen.’’ Sakura sanoi pikaisesti vaihtaen katsetta kolmessa oppilaassaan, tosin ääni oli korotettu ”esitys” sanan kohdalla jotta ahkerat ATK:n harrastajat ehtisivät laittaa tietokoneen ja videotykin valmiiksi.

Sasori huokaisi ja raahautui luokkaan kinasteleva kaksikko perässään. Nyt hän joutuisi vielä noiden kahden väliin! Tosin tunti sujui rauhallisin aikein, mitä nyt Hidan sai idean juosta yhteen laitettujen pulpettien päällä talloen toisien pahaa-aavistamattomia sormia.
Sasori tyytyi nyökkäämään kiitollisesti Kakuzulle, joka oli kampittanut Hidanin taitavasti rähmälleen ojentamalla kättään heidän luokkansa valuessa ulos kohti aamupalaa.


Hyinen ilma puri punahiuksisen teinin poskia. Pitkä matka kuusien reunustamalla hiekkatiellä tammikuun kylmimpään aikaan oli hivellyt pojan kasvojen tasaisen pinnan muuttajia, nenää ja korvia, jo jonkin aikaa. Yksitoikkoinen maisema ei vaihtunut kertaakaan; sama aurinko pysyi taivaalla ja samat valkeat kuuset huojuivat tuulen tahdissa.

Sasori huokaisi uudemman kerran. Miksi hän olikaan lähtenyt tälle matkalle? Kuin sanojen muistutuksesta, hän tunsi kehossaan kultaista lämpöä. Hänen kantama kori lämmitti Sasorin rintaa saaden hetken mukavan tunteen toisen vartaloon.

Ovi kolahti, ja lämmin uunituoreen pullan tuoksu liisi Sasorin haju-aistiin. Hän veti sitä syvään ja laski pienehkön keittiön ruoka-pöydälle punotun, ruskean korin. Muu keittiö oli juuri sellainen kuin muidenkin: Pieni hella, jääkaappi, leipäpöytä ja keittiö-tasoja muutama. Hellan äärestä löytyi normaalikokoinen nainen, jonka kehonkieli oli koti-äidin kaltainen. Pitkät, vaaleat hiukset oli sidottu korkealle nutturalle ja vaaleat farkut pitkähihaisen raitapaidan kanssa oli peitetty punaisella essulla. Kun Deidaran äidiksi nimetty henkilö kääntyi katsomaan tulijaa, hänen turkoosin väriset silmänsä loistivat hivenen aikaa.
Hitaasti liekki sammui, mutta hymy jäi.

’’Sasori, Mukava nähdä!’’

Deidaran äiti hymyili iloisesti melkein huutaen sanat. Sasori tervehti takaisin harvasanaisesti ja lähti harppomaan talon ainoan pojan huoneeseen yläkertaan. Äkkiä hän tunsi henkilön käsivarren puristuksen omassa käsivarressaan. Käsi piti häntä aloillaan, ja Sasori kääntyi nopeasti tarraajaan päin kysyvä ilme kasvoillaan. Deidaran äiti muokkasi naamansa vakaaksi ja kuiskasi hiljaa lähellä toisen vasenta korvaa:
’’Tuota… Deidara.’’

Hän katsoi nopeasti ympärilleen ja mutisi uudestaan tukahtuvaan sävyyn.

’’Auta häntä. Vie nuo keksit. Sinä osaat.’’

Sasori jäi tuijottamaan naista suu auki, kun hän poimi käteensä punapään tuoman lämpimän korin ja kippasi sinne pari täyttävämpää ruokaa huudellen taas kuuluvalla äänellään kaiken maailman epäilyksien vaientajia. Sasori lähti uudestaan tallustelemaan kohti hänen ”pelastettavaansa”, käsivartta lämmittäen ruokaa täynnä oleva kori.

Kop kop.

Punapää odotti hetken, avasi puisen oven ja astui sisään. Deidara makasi sängyllään hiukset levällään ja englannin kirjan tekstipuoli naamansa päällä. Kädet olivat eksyneet kirjan lisäpainoksi ja vaikutelma näytti selvästi nukkuvalta. Sasori laski korin tietokonepöydälle, joka vei tilaa noin puolet huoneesta. Oikealla seinällä oli Deidaran violetilla päällyspeitolla koristeltu leveä sänky ja toisella seinän edustalla seinän leveyttä myötäilevä tietokonepöytä. Koko lattia oli vanhaa harmaata tammea, ja seinät edustivat samaa masennustyyliä: valkomustat raidat toivat omaa värimaailmaansa huoneeseen. Deidaran metallisuutta hohtavan hopeisen sängyn viereen oli raahattu musta Viktoria-aikainen vaatekaappi hienoilla ovikoristuksilla.

Sasori lipui kohti koristeltua ovea, ja liu'utti kättään kotkien päällä. Kaksi kotkaa syöksyi kohti ovenkahvoja, joiden alla taasen oli hienoja vanhanaikaisia kukkia. Kotkan nokka kaartui, kieli oli ulkona, siipien väli oli ainakin metrin.

’’Luulitko et nukuin?’’

Sasori käänsi katsettaan ja tuijotti safiirinsinisiin silmiin. Nuorempi oli kohottautunut sängyltä istumaan ja etsi parhaillaan sängystään mustaa pompulaa. Hetken pälyiltyään blondi keskitti katseensa Sasorin jalkojen viereen. Punapää käänsi oman katseensa myös alaspäin, ja huomasi melkein astuneensa Deidaran hiuskiinnittäjän päälle. Sasori kumartui ja nappasi esineen lattialta, nousi pystyyn ja heitti sen takaisin sitä jo odottavalle henkilölle. Deidara sitoi nopeasti hiuksensa yläkulmaan, ja kysyi Sasorilta syytä hänen tulemiseen.

’’Mutsi lähetti jonkun korin ja käski sun syödä sen.’’

Mikään ei liikkunut koko huoneessa seuraavien muutamien sekuntien ajan. Ainoa ääni tauon jälkeen oli kun Deidara nielaisi ja liikahti sängyllään tuoden narisevaa ääntä lisää. Sasori siirsi katseensa ruokakorista suoraan blondin silmiin odottaen että toinen sanoisi jotain.

’’Ei ole nälkä.’’

Punapää huokaisi ja nappasi lattialle tippuneen punertavan tyynyn käteensä. Hetken sitä tutkailtuaan nuorukainen kohotti kättään ja heitti tyynyn suoraan kohti nuoremman vatsaa. Kului vain pari sekunnin sadasosaa, kun tyyny painoi tieltään Deidaran väljän vihreän paidan vatsaa. Deidara käänsi katseensa vatsaansa, nosti tyynyn ja laski sen takaisin sängylle. Sasori nielaisi ja sanoi:
’’ Ymmärrän miks mutsi lähetti tuon korin.’’
’’ Mmm..’’
’’ Missä välissä susta on tullut noin laiha?’’

Deidara käänsi nopeasti katsettaan kohti vieläkin lämmintä koria. Punapään katse pysyi tiukasti toisen käännetyssä päässä, kunnes huokaisten ja pari askelta ottaen nappasi korin ja istui se sylissään Deidaran viereen. Patja taipui ja sänky valitti kahden painon alla lisäten taas kerran ääntä huoneeseen. Punapää siirsi korin heidän väliinsä, ja nosti kyynärpäänsä polvilleen laittaen leukansa nojaamaan kohonneille käsille.

’’En lähde ennen kun syöt siitä.’’

Deidaran katse painui uudestaan koriin, ja ohut kalpea käsi liikahti kohti sitä. Hetken ajan käsi vain pysyi hänen polvellaan, mutta lopulta hän raotti korin suojana ollutta leivinliinaa ja poimi sieltä inkivääriltä tuoksuvan piparin. Vaaleahiuksinen nosti valkoisella vaniljatahnalla koristeltua sydäntä, ja hotkaisi sen kokonaisena. Huoneen ääniin lisääntyi pientä murentamisen ääntä ja lopuksi vielä nielaisu. Hetken aikaa he olivat, istuivat vierekkäin kunnes kuului uudestaan sängyn vaikerrus Sasorin siirtyessä kohti lähemmäs Deidaraa. Punapää käänsi katsettaan, loi nopean vilkaisun toisen silmiin ja siirsi omat huulensa kohti vaaleahiuksisen huulia.

Sasorin viivamaiset huulet hipaisivat toisen täyteläisempiä huulia, jatkoivat matkaansa ylöspäin vaaleiden hiusten peittämää pientä nenää, kunnes painoi lempeän suukon otsalle.
     Punapää avasi silmänsä samaan aikaan Deidaran suukon takia sulkeutuneiden silmien kanssa ja ehti nähdä juuri parahiksi toisen silmistä loistavan tuikkeen kunnes nuorempi kääntyi äkisti toiseen suuntaan, nousi sängyltään raivon voimalla ja käänsi myrskyn voimalla kuohuvien silmiensä suunnan takaisin päällekäyvään ystäväänsä.
     Vihreä paita viuhahti omistajansa mukana hänen kuroessa luomansa välimatkan umpeen, astuessaan punapään eteen ja lopulta nojautuessa hänen päälleen laittaen heidän huulensa kohdakkain. Sasori piti neutraalia pokerinaamaansa kaatuessaan sängylle nuoremman kaatamana, eikä yllättynyt tuntiessaan samaisen huulet vieläkin omillaan, ilman perääntymistä. Heidän huulensa sulautuivat yhteen, loivat täydellisen kokemuksen jota ei koskaan unohtanut. Ensimmäinen, kunnon tunteellinen suudelma.

Deidara nousi hitaasti pystyyn nopeita vetoja hengittäen, suorasanaisesti kaatui Sasorin vasemmalle puolelle ja huokaisi hitaasti voipuneella äänellä.
    
’’Kun mut pakotetaan syömään, haluan siitä kunnon palkkion.’’

Sasori hymähti pyörähtäessään kyljelleen ja hymyili edelleen riisuessaan ulkotakkiaan ja viskatessaan sen huoneen perälle. Deidara sulki silmänsä tuntiessaan vanhemman kosketuksen kädellään, ja lopulta värähti kun se suljettiin kämmenen sisään. Sasori siirtyi lähemmäs sängyllä, kumartui kohti vaaleiden hiuksien peittämää korvaa ja kuiskasi hellällä, käskevällä äänellä: ’’Et ole vieläkään kertonut missä vaiheessa susta tuli noin laiha.’’
    Sanojen painoksi punapää liu’utti kätensä toisen mustan paidan uppoavalle kohdalle sivellen kylkiluita. Nuorempi värähti kosketuksen myötä mutta avasi silti äänihuulensa. ’’ Sen aikana kun olin kotona.’’ Deidaran ääni särähti koti-sanan kohdalla, ja lauseen lopullisesti päätyttyä painautui lähemmäksi häntä syleilevää Sasoria.


-

Sasorin oma huone oli lähellä Deidaran huonetta, mutta silti erilainen. Seinissä olivat alkuperäiset, 1900-luvun alussa olleet tapetit ja muita haaleita, rauhoittavia sävyjä. Sänky oli yhden hengen maalta tuotu puinen, jo värinsä menettänyt sänky jonka päiväpeitto oli nähnyt parhaat päivänsä. Sasori itse oli harmaan työpöytänsä edessä, tietokoneensa edessä istuen ainoan hyväkuntoisen kalusteen päällä. Punapään mielessä pyöri vain pari ajatusta, toinen liittyi nälkään ja toinen sairauteen. Kumpikaan ei ollut mukava asia, ja siksi huone näytti aina vain synkemmältä.

      Lähdettyään Deidaran kotoa Sasori ei ollut kantanut vain tyhjää koria vaan myös uutta uutista: Hänen ystävällään oli sairaus, joka oli aiheuttanut syömishäiriön. Deidaran ollessa sairaslomalla hän ja hänen äitinsä olivat käyneet sairaalassa toteamassa sairauksen: uusi tauti, joka laihdutti vaikka ihminen söisi normaalisti. He olivat saaneet lääkkeet ja neuvot, mutta Deidara ei pysynyt entisellään. Hän ei jaksanut syödä, vain nukkua ja istua paikallaan; siten sairausloma oli pidentynyt runsaasti. Sasori oli tosin kuullut vain sairauden Deidaralta itseltään, muun tiedon oli vuodattanut hänen äitinsä.
                              Sasori liikahti penkillään, ja sammutti tietokoneen. Salamyhkäisesti hymyillen hän muisteli Deidaran kanssa tekemää lupausta: Deidara söisi, jos saisi vastalahjan. Ja nuo sanat sanottuaan ääneen blondin suu oli levinnyt kuuluisaan virneeseensä. Deidaran äiti oli ilahtunut kuullessaan hänen poikansa syöneen koko korin, mutta Sasori ei viitsinyt paljastaa miten hän oli saanut nuoremman syömään.
                                                 Sasori nousi penkiltä, asteli avaamaan kattoikkunansa, jonka oli saanut kiristyksellä huoneeseensa, ja palasi takaisin penkilleen kaivaen laukustaan läksykirjat esiin. Tarkistaen läksyjen määrää, hän ilokseen huomasi että vain saksasta oli tullut kolme tehtävää, jotka oli tehty tunneilla. Hieman aivot raksuttaen Sasori päätti lähteä uudestaan Deidaran talolle avustamaan tätä läksyissään, olihan tuo ollut yli viikon pois koulusta.. Samaten punapää heitti kirjat pöydälle, nappasi raidallisen kaulahuivinsa ja juoksi ovesta ulos.

                       - Myöhemmin illalla

Deidara havahtui matikan kirjansa takaa kuullessaan Sasorin mahtipontisen ’’History is now’’ soittoäänen räjähtävän hälyttämään. Sasori itse hänen vierestään säikähti pahemmin, tipahtaen kovalle lattialle. Samalta paikalta johon oli laskeutunut, punapää nousi kyynärpäidensä varaan ja nappasi lattialle heitetyn takin taskusta mustan simpukka-puhelimen. Hieman huohottaen säikähdyksestä hän vastasi puhelimeen.

’’KUULEHAN NUORIMIES SAAT LUV- Huohotatko sinä? En olisi uskonut että noin nuorena-’’
’’Mitä asiaa Chiyo?!’’
’’ Ai niin, se..’’ Sasori kuuli isoäidinsä vetävän henkeä; ’’MIKSI SINÄ LAITOIT KATTOIKKUNAN AUKI KESKELLÄ TALVEA?! TÄÄLLÄ ON NIMITTÄIN  LUNTA SISÄTILOISSA JA SATTUMOISIN SINUN HUONEESSASI! JA VESI ON MENNYT ALLASSI OLEVAAN HUONEESEENKIN!’’ Sasori piteli puhelintaan yli kymmenen sentin päässä itsestään kuullen mainiosti isoäitinsä huudon. Samalla kuului käsky tulla kotiin, kuulemaan uusi saarna tietenkin, mutta Sasori ei pitänyt kuuraamisesta joten vienosti hymyillen hän keskeytti huoltajansa puheen punaisella luurilla.
          Deidara kohotti kulmakarvaansa kiinnittäen Sasorin huomion, joten punapää kiipesi takaisin sängylle blondin kylkeen sulkien silmänsä. Deidara tuijotti vielä hetken aikaa vierustoveriaan, kunnes raskaasti huokaisten palasi matikan vaativaan maailmaan, käsi kuitenkin silittäen punaisia hiuksia rauhoittavin vedoin.




--

Eli Kawamarun antama haasteficci; Btw haaste lähti 21.12.2009 jooten en ole kauheasti kiirehtinyt tämän kanssa :D Comments are welcome, sillä yritän hio kirjoituksiani parhaani mukaan!