A/N:
Niinpä, tarinaa pukkaa ~
Tämän kirjoittaminen tuli hyvin randomina ideana mieleen, koska olin juuri kirjoittamassa ficciä, jossa nuo vastavärit mainittiin. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä tästä raapale, mutta tätä meikäläiselle hyvin tyypillistä liibalaabaa tuli tähän niin paljon, että pituus moninkertaistui ^^'
Eipä minulla oikeastaan muuta, nostelen tässä aktiivisuuttani ja LeeGaaran näkyvyyttä tällä osastolla ~

Leipää ja fanficcejä, siinä mitä kansa tarvitsee, eli enjoy <3
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------



Hiekanruskea, verenpunainen, hiilenmusta, kesänvihreä

"Punainen ja vihreä ovet vastavärejä."

"Eivätpäs ole, vaan punainen ja sininen."

Gaaran jäänsiniset silmät hakeutuivat Leen valkoisena hohtavaan hymyyn. Kyllä luulisi Leenkin sen verran tietävän, sehän opetettiin jo kolmannella luokalla. Punaisen vastaväri oli vihreä.
Noh, Lee olikin ihan omaa luokkaansa suunnilleen kaikessa.

"Katso nyt", Gaara huokaisi, ja osoitti sormellaan valokuvaa, jonka Neji oli ottanut Gaarasta ja Leestä viimeviikolla. Gaaran pää nojasi siinä Leen rintaa vasten. Hiekkaninjan sormi liikkui kiiltävällä valokuvapaperilla.

"Sinun kesänvihreä asusi", hän hengähti, "Minun verenpunaisia hiuksiani vasten."

"Niin?" Lee kysyi kallistaen päätään. Tummatukka irroitti karan mansikasta ja pisti marjan suuhunsa, "Mikä on pointti?"

"No kun me olemme jokaisella asteella niin erilaisia!" Gaara totesi nopeasti hengittäen. Punatukka riuhtaisi Leen käden omansa viereen, ja kietaisi vähän sidettä pois vanhemman pojan ranteen ympäriltä. Siteen alta paljastui terveenvärinen iho, joka oli tosin selvästi kärsinyt melkoisesti, se näkyi ilkeännäköisinä ruhjeina.

"Katso", Gaara sanoi tyynesti, ja osoitti kättään, "Sinun kätesi on ruhjeilla mutta terveen värinen. Minun käteni on marmorinsileä, mutta samalla kalmankalpea."

Lee nauroi. Pojan iloinen kikatus helisi ja voimistui. Gaara kallisti vuorostaan päätään. Mikä nyt oli noin hauskaa?

"Kuules nyt, Gaara-sama", Lee hekotti, käyttäen tahallaan '-sama' päätettä, ihan vain Gaaraa ärsyttääkseen.
"Onkohan minun pikku hiekkaninjastani tulossa vähän vainoharhainen?"

"Miten niin?" Gaara kysyi, kohottaen olemattomia kulmakarvojaan.

"No mietitäänpä", Lee huokaisi, ja veti Gaaran vähän lähemmäs itseään. Gaara katseli Leetä edelleen hämmentyneenä. Lee vain naurahti toisen ilmeelle.

"Millaisia kriisejä tämä meidän suhteemme on kokenutkaan?" Lee kysyi hymyillen ystävällisesti.

Gaara mietti hetken, ennen kuin vastasi: "Ensin sinun oli vaikeaa antaa minulle anteeksi... Sitä yhtä juttua."

"Ja mitä tapahtui sen jälkeen?" Lee uteli, hiilenmustat silmät edelleen tiukasti Gaaran jäänsinisissä silmissä.

"Kankurou järjesti seurustelustamme melkoisen kohtauksen."

"Ja sen jälkeen Gai-sensei melkein tappoi sinut."

Gaara naurahti Leen sananvalinnalle. Aivan, se jos mikä oli ollut legendaarista: "Noh, hän onnistui potkaisemaan minua päähän. Kovenpaa kuin sinä, jos saan huomauttaa, herra Taijutsuka."

"Hei, eipäs mennä nyt siihen tappeluun", Lee sanoi mukamas loukkaantuneena, "Annoin sinulle armoa, koska ennustin meidän joskus menevän yhteen."

"Niinpä niin, aivan varmasti", Gaara totesi sarkastisella äänensävyllä, "Etkä tietenkään lopettanut armon antamista ennen kuin melkein tein sinusta pinaattimuusia."

"Selvä selvä, ehken minä ennustanut", Lee naurahti, mutta katsoi taas Gaaraa haastavasti, "Ennustamisesta puheen ollen, mitäs seuraavaksi tapahtui?"

"Neji oli hiukan mustasukkainen sinusta", Gaara totesi tyynesti. Lee purskahti nauruun.

"Ai hiukan? Hän sekoitti teehesi supikoiramyrkkyä!" tummatukka hekotti. Gaarakin naurahti.

"Täyytyykin lähettää kiitoskortti. Shukaku oli pari päivää aika hissukseen."

Pojat nauroivat ja kierähtivät Leen sohvalle vierekkäin makaamaan. Gaara päästi irti valokuvasta. Se putosi hitaasti lattialle. Punatukka hymyili huvittuneena, mutta hän ei vieläkään ymmärtänyt, mitä Lee ajoi takaa kertaamalla heidän suhdekriisejään. Vihreäpukuinen poika käännähti kyljelleen, kasvotusten Gaaran kanssa.
"Mitäs sitten tapahtui?"

"Naruto oli vuorostaan mustasukkainen", Gaara muisteli, "Hän koitti tehdä sinut kateelliseksi viemällä Sakuran ulos."

Gaaran katseessa kävi pieni säikätänyt pilke: "Eihän se toiminut?"

Lee punastui vähän: "E-ehkei puhuta siitä."

"Mitä?" Gaara kysyi mustasukkaisena nousten istumaan, "Et kai sinä ole edelleen rakastunut häneen?"

"Ei, ei se sitä ole!" Lee parahti, nousten itsekin istumaan. Tummatukka otti Gaaraa kädestä, "Sakura-san nyt vain oli ensimmäinen ihminen, johon rakastuin. Ei häntä voi noin vain unohtaa. Anteeksi, jos olen satuttanut sinua."

Lee katsoi Gaaraa pitkään. Pieni ääni hänen päässään, joka oli muilla ihmisillä Suuri Ja Kova Ääni, käski häntä olemaan tuosta hyvästä vihainen Gaaralle. Leen pitäisi huomauttaa niistä katseista, joita punatukka aina välillä loi kaihoisesti Narutoon. Leen pitäisi tuhahtaa Gaaralle, ettei tämäkään ollut aina ihan uskollinen.
Mutta hän oli Lee, asia oli sillä kuitattu. Gaara saisi milloin tahansa olla mustasukkainen, mutta eihän moinen Leelle sopinut. Tummatukka vain hymyili, ja silitti punatukan kättä.
Gaara katsoi Leetä tyypillisellä 'älä-vain-luule-minun-alistuvan-pelkällä-anteeksipyynnöllä'-katseellaan, vaikka tiesi, että tuolle ärsyttävälle idiootille hän alistuisi vaikka pelkän hymyn voimalla. Gaaran jääkylmä tuijotus suli hymyksi. Hemmetti, kuka neropatti oli keksinyt Leen? Syyllinen pitäisi raahata kadulle, ja ampua niille sijoilleen. Mokoma vihreäpukuinen pölkkypää koiranpentusilmineen oli onnistunut tekemään Gaarasta pienen uken. Gaara oli sanalla sanottuna säälittävä.

"Kuitenkin", Lee huokaisi, "Olemme käyneet läpi anteeksiantamattomuutta, ylisuojelevia veljiä, potkuja päähän, mustasukkaisuutta ja supikoiramyrkkyä. Ja mitä herra Hiekkamies nyt pohtii? Värimme eivät sovi yhteen!"

Gaara kuunteli toisen selostusta, ja häntä alkoi naurattaa oma typeryytensä. Mistä lähtien Gaara oli edes väreistä piitannut?
Lee veti Gaaran taas makuuasentoon sohvalle, ja nappasi pienestä muovirasiasta uuden mansikan.

"No niin, herra Väriasiantuntija", Lee aloitti virallisella nenä-äänellä, ja näytti Gaaralle mansikkaa, "Minkä värinen tämä on?"

"Punainen", Gaara naurahti väkinäisesti. Lee pudisti päätään raivoisesti.

"Ei, ei, ei! Mikäs väriasiantuntija sinäkin olet?" Lee nauroi omalla äänellään, "Tämä on vihreä!"

"Vihr..?" Gaara aloitti, mutta Lee työnsi mansikan hänen suuhunsa. Gaara katseli tummatukkaa hämmentyneenä, mutta sulki sitten silmänsä ja pureskeli mansikkaa.

Se maistui ihan vihreältä.