Disclaimer: En omista muuta, kuin tämän ällön siirappisen tarinan x3



Ääni hiljaisuudessa.

"Musiikki voi kertoa ihmisestä enemmän, kuin arvaatkaan. Se koskettaa, tuudittaa uneen, auttaa purkamaan pahaa oloa ja rytmittää elämän tangoa. Pidä se aina lähelläsi."
Näin edesmennyt äitini tapasi sanoa minulle siitä asti, kun olin vasta taapero. Elin musiikista enemmän kuin hapesta.
Mutta maailmani hiljeni tuskallisen hitaasti. Äänettömyys odotti jokaisen nurkan takana ja äkkiä se jo vei kuuloni.

En tiedä miten onnistuin, mutta opin elämään sen kanssa. Suren kuurouttani joskus, mutta löysin toisen syyn elää.

Syystuuli puhalsi yksinäisen leikkikentän läpi koskettaen metalleja, leluja ja alumiinia viileydellään. Pimenevät päivät eivät päästäneet ketään pakoon ja sitäkin poikaa ne pitivät tiukassa otteessaan.
Hän istui kiipeilytelineen korkeimmassa kohdassa katsellen tuikkivia tähtiä lumoutuneena. Vaaleat hiussuortuvat reunustivat kohmeita kasvoja ja pyöreitä sinisiä silmiä.
Hän kuunteli vain ajatuksiaan. Mitä ne kertoivat hänelle siinä hetkessä.

Hän kuunteli tietoisuutensa musiikkia.

''Jos tuuli vain voisi viedä minut mukanaan...'' hän kuiskasi salaisesti ja nosti oranssia kaulahuiviaan korkeammalle suojaamaan kaulaa paremmin. Vehreytensä menettäneet lehdet tanssivat näkymättömässä ilmavirrassa yönkantta vasten ja näky sai blondin hymyilemään raukeana.

Hän kuvitteli niiden tanssille rytmin.

"Täällähän sinä olet" nuori mies maanpinnalla huokaisi. Vaaleaverikkö ei kuitenkaan kääntänyt katsetaan tähän vaan muodosti huulillaan äänettömiä sanoja uppoutuneena täysin omaan maailmaansa. Kiipeilytelineen juurella ollut nuorukainen hymyili lempeästi ja käveli sitten metallisen kyhäelmän toiselle puolelle, jotta poika voisi nähdä hänet. Huulien liike loppui ja siniset silmät katsoivat syvälle alla odottaviin mustiin silmiin.
"Naruto, tulehan jo alas" hän lausui nimen tuuleen kevyesti. Poika hymyili hänelle leveästi ja kiipesi ketterästi alas kuluneiden metalliputkien kolistessa tämän painon alla.

Siniset silmät tutkivat jälleen kerran tutun nuoren piirteitä. Vaalean iho peittämä vartalo oli pitkä ja kasvot solakan komeat. Mustan sävyn omaavat hiukset putosivat kasvojen reunoille, mutta nousivat takaa luonnostaan hieman pystyyn. Pitkässä, beigessä syystakissaan nuori mies näytti ikäistään paljon vanhemmalta.
"Anteeksi Sasuke, mutta unohdin ajankulun aivan kokonaan" Naruto viittoi käsillään hymy yhä huulillaan.

Hän ei enää koskaan voisi kuulla musiikkia.

"Tiedät miten huolestun, jos et selviydy kotiin ajoissa" tummatukkainen säesti sanoja käsillään. Naruton suupielet tippuivat alas, kun hän katsoi Sasuken alakuloisiin silmiin. Hän nosti kätensä hieman pidemmän pojan poskelle ja antoi sen lämmittää viilentynyttä ihoa.
Sasuke antoi painoa lämmintä kättä vasten ja käänsi päätään sen verran, jotta saattoi painaa huulensa kämmentä vasten.
"Älä huoli" Naruto pystyi lukemaan ne yksinkertaiset sanat Sasuken huulilta ongelmitta. Lyhyempi nuorukainen laski kätensä alas vain ottaakseen tummatukkaisen käden omaansa. Hän hymyili jälleen.
'Koska Sasuke pitää siitä, kun hymyilen.'

He olivat kaksi ihmistä täysin eri maailmoista.

Kaupunki oli melkein tyhjillään lukuunottamatta paria kulkuria ja viihteellä olevia ihmisiä. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota käsikädessä kulkevaan pariskuntaan, joka ajoittain hymyili toisilleen salaperäisen lempeää hymyä. Mainosvalojen kirkkaus oli vähentynyt ja melusaaste oli minimissään. Sasuke rakasti sitä aikaa päivästä eniten: hän saattoi päästä niinkin lähelle Naruton hiljaisuuden maailmaa. Blondi pysäytti heidän kulkunsa levykaupan eteen ja katsoi näyteikkunan suojassa kohoavaa mainosta.

Mies ja kitara. Menestynyt tulokas ja hänen musiikkinsa.
Sasuke oli todella kaukana hänen maailmastaan.

'Kuinka surullista onkaan, etten saa ikinä kuulla hänen musiikkiaan' Naruto ajatteli surullisena. Sasuke tunsi jälleen tutun jäisen otteen kuristavan kurkkuaan, kun Naruton kasvot maalautuivat sillä tunteella.
"Tule jo. Mennään kotiin" Sasuke viittoi kädellään ja nykäisi poikaystävänsä kevyesti liikkeelle. Vaalea käsi puristi lohduttaen pitämäänsä kämmentä heidän jatkaessa matkaansa hiljaisuudessa.

Heidän kaksionsa oli keskivertoinen, mutta se oli koti. Olohuoneen sohvat olivat ruskeat ja isoon TV:hen päin kohdistetut. Lasinen parvekkeen ovi oli hieman raollaan päästäen raikasta happea sisälle ja Naruto huokaisi rentoutuneena. Kimeä naukaisu toivotti nuorukaiset tervetulleeksi kotiin ja oranssin sekä mustan kirjava kissa hyppäsi keittiötasolle heitä tuijottamaan.
"Kotona ollaan" Naruto lausui äänettömästi ja silitti tyttökissan sileää turkkia. Jos eläin olisi kehrännyt, hän olisi tuntenut sen kämmenessään. Kissa puski lämpöä vasten ja naukaisi jälleen tyytyväisenä.
Blondi meni makaamaan toiselle sohvalle ja pari nikamaa hänen selästään päästivät kevyen naksahduksen. Valoja ei oltu sytytetty, joten syksyn pimeys oli vallannut heidän asuntonsa verhollaan.

Sasuke sulki parvekkeen oven kevyesti ja kääntyi tarkistamaan minne Naruto oli asettunut. Hymy kohosi hiljaisille kasvoille tämän katsellessa kuuron nuoren rentoutunutta olemusta sohvalla. Siniset silmät tuijottivat häntä kysyvinä ja Sasuke tunsi sydämensä nytkähtävän miellyttävällä tavalla.
"Älä vain seiso siellä vaan tule tänne" Naruto sanoi noustessaan istumaan sohvalle.

Ikkunasta tulviva katovalojen loiste valaisi heidän olohuonettaan juuri sen verran, että he saattoivat nähdä toisensa. Sasuken askeleet näyttivät Narutosta kipeän hitailta ja tämän intensiivinen tuijotus sai hänen poskensa helottamaan punaisella. Tummahiuksinen otti käsillään blondin hartioista kevyen otteen ja kumartui sitten suutelemaan vaaleahiuksista poikaa. Halu otti heistä otteen ja painoi pariskuntaa lähemmäs toisiaan. Sasuke asettui istumaan poikaystävänsä syliin  ja hän tunsi innokkaiden käsien koskettavan rintaansa.

Naruto vetäytyi suudelmasta ja jäi katsomaan hetkeksi yllään olevia tummia silmiä. Vaaleat kädet lepäsivät yhä hänen hartioillaan ja Sasuken lämmin hengitys kosketti hänen kasvojaan ajoittain.

Oliko jo muka kulunut kaksi vuotta siitä, kun he olivat sitoutuneet toisilleen?

Naruto sipaisi mustan otsatukan pois tieltä nähdäkseen sylissään istuvan nuoren kasvot kunnolla ja veti Sasuken vielä nopeaan suudelmaan. Ilmassa leijaili syksyn tuoksun lisäksi kanelin aromi.
"Odota hetki niin käyn hakemassa sinulle yhden jutun" Sasuke viittoi nopeasti hänen irtauduttua Naruton pehmeistä huulista. Hänen noustessa kylmyys kutitti vaaleahiuksisen reisiä ja sinisten silmien kysyvä valo seurasi Sasukea kunnes tämä katosi heidän makuuhuoneensa puolelle.

'Mitä sinä luulet, että hänellä on mielessään?' Naruto kohdisti ajatuksensa sohvatyynylle loikanneelle lemmikilleen. Vastaukseksi hän ei kuitenkaan saanut kissan leikkimisen lisäksi mitään.
Hetken kuluttua Sasuke käveli ulos makuuhuoneesta kädessään jonkinlainen kansio. Hän sytytti hämärästi loistavan jalkalampun, joka valaisi huoneen tunnelmallisesti. Sitten hän käveli Naruton luokse ja tällä kertaa istui kiltisti blondin viereen. Kirjava kissa puski tiensä kevyesti Sasuken syliin ja käpertyi lämpimään kehräten.

"Halusin antaa sinulle jotain" Sasuke viittoi ojentaessaan punaisen kansion ihmettelevälle poikaystävälleen. Naruto katsahti kysyen Sasukeen kertaalleen, kunnes alkoi avaamaan kansion sulkevia mustia nauhoja. Rusetti aukesi helposti ja hän käänsi toisen punaisista kansista auki.
Sen sisältä hän löysi valkoisen paperin jos toisenkin, joille oli kirjattu nuotteja toisensa perään. Ylin rivi, se jossa normaalisti luki kappaleen nimi, oli tyhjillään.

"Tiedän, että olet suruissasi siitä ettet voi enää kuulla musiikkia. Mutta nuottienlukutaitosihan on yhä kohdillaan? Voit siis yhä "kuulla" musiikin omalla tavallasi, joten tein tämän laulun vain sinua varten" Sasuken kädet sanoivat hänelle. Naruto seurasi nuottien rivejä ja hän todella kuuli sen musiikkina korvissaan. Tempo vei häntä duurien ja mollien lävitse ja vaaleahiuksinen hymyili kiitollisena. Kappaleen loputtua hän käänsi sinisen katseensa poikaystävänsä yön tummuutta haastaviin silmiin ja lausui kömpelösti: "Kiitos."

Sasuke vastasi Naruton hymyyn ja otti tätä kädestä kiinni. Hän suukotti onnellisesti hymyilevän pojan poskea ja hänen sylissään ollut kissa nosti verkkaisesti päätään.
"Rakastan sinua" Sasuke kuiskasi vaaleahiuksisen korvaan ja Naruto tunsi kylmät väreet kaulalla ja selässä. Hän irrotti katseensa nuoteista ja painoi otsansa toisen otsaa vasten, viittoen sitten vastauksensa: "Minäkin rakastan sinua."

Elämä vei kuuloni, mutta Sasuke toi hiljauteen äänen. Se laulu on meidän.

- - - - -
A/N: Kun aloin kirjottamaan tätä niin mun mielessä oli vain yks sana: yksinkertainen. Siihen pyrin ja varmaan onnistuin aika hyvin ^^ kokeilin myös erilaista kirjoitustyyliä...sanokaa toimiko se vai jatkanko ylikuvailevaan tyyliin???

arvostelkaa ja kommentoikaa :)

(ps. Tickin lukijat: se uusin luku edistyy hiljalleen ku kirjotan sitä uudestaan...)