”Mun mielestä sun on hyvä kokeilla näitä”, se kahjo kallonkusettaja sanoi mulle ja työnsi käteeni uuden reseptin. Katsoin sitä hetken, ja olin vähän kuin mitä hittoa.

”Öö... Miten nää sit vaikuttaa?” kysyin. Ei se ole normaalia, että mulle tyrkytetään eri lääkkeitä jatkuvalla syötöllä ja ne eivät edes auta mitään. Jopa mä tiedän, että ne antaa mulle liian pieniä annoksia, 'koska ikinä ei voi tietää sopivatko ne mulle'. Paskat.

”Näiden pitäisi hävittää harhat – tai ainakin lievittää niitä – ja auttaa sun uniongelmiin. Ne on aika väsyttäviä.” Niin se sanoi mun edellisistäkin lääkkeistä, ja mä vaan valvoin enemmän.

Pyöräytin silmiäni ja työnsin reseptin laukkuuni. Olimme istuneet tässä pienessä ja surkeasti sisustetussa huoneessa jo tunnin, ja tuo akka ei meinannut päästää mua lähtemään. Mulla oli jo aika kiire kouluun, ja osoitin sen liikuskelemalla tuolillani ja katsomalla merkittävästi kelloa. Se ei silti meinannut tajuta. Se katsoi mua jollain ihme puudeli-ilmeellä ja varmasti yritti nähdä mun mieleeni. Onneks se luovutti äkkiä ja levitti kätensä, mikä tarkoitti, että saan poistua.

”Tympeä ämmä”, mutisin itsekseni päästessäni aulaan ja harpoin pikaisin askelin kohti ulko-ovea.

Ulkona kaivoin laukkuani pitkään etsien tupakkejani. Kun käteni löysi tiensä helpotuksen askille, vedin sen laukusta kaivaessani samalla vasenta taskuani. Joku lappunen tipahti maahan, mutta asetin ensin tupakan huulilleni ja sytytin sen vihreällä sytkärilläni. Imin pari kertaa, jotta se syttyisi kunnolla, ja otin kunnon henkoset. Sen jälkeen vilkaisin maahan ja nostin paperin. Se oli se hemmetin reseptilappu. Katsoin sitä hieman tarkemmin ja kääntelin sitä ympäri. Risperidon? 1 milligramma? Monestako vetoa, ei mitään vaikutusta.

Työnsin turhakkeen takaisin laukkuuni ja lähdin pinkomaan koulua kohti. Oli pakko pitää kiirettä, tai olisin ollut myöhässä. Jälleen kerran. Imin vielä viimeisen kerran tupakastani, nakkasin sen maahan ja pistin juoksuksi.

”Missä sä oot viipyny, Temari?” Sakura kysyi multa, kun saavuin luokkaan hieman myöhässä.

”Venyi taas aika pitkäks.”

”Aha”, kuului paljonpuhuva vastaus.

Kurenai katsoi mua hieman syyttävästi, kun olin mennyt ilmeisesti keskeyttämään jonkun supermielenkiintoisen ja tärkeän englannin kielioppijutun. Avasin kirjani ja yritin tajuta, mitä helkuttia opettaja höpötti. Ympärilläni kuuluva hälinä kuitenkin häiritsi keskittymistäni ja ajatukset lähtivät harhailemaan ihan tietämättäni.

Mä aloin miettiä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Ensin ajatukseni veivät uusi lääkitykseni, minkä kautta harhauduin pian huumeiden pariin, ja lopulta Shikamaruun. En mä siis ollut mitenkään palavasti ihastunut, tai ehkä en ollenkaan. Mulla oli vaan tapana katsella sitä, kun se ei huomannut ja muuten vaan ajatellä sitä väärinymmärrettyä, laiskaa neroa.

Heräsin mietteistäni vasta, kun Sakura tökkäsi mua voimakkaasti kylkeen.

”Au!” huudahdin ja katsoin pinkkipäähän ärtyneenä. ”Miks sä noin teit?”

”Tunti loppuu, pölvästi”, tämä naurahti ja pakkasi laukkuaan. ”Sulla ei tainnut olla konditionaalit mielessä koko tunnin aikana”, se vielä lisäsi ja iski silmää.

Tuhahdin, mutta samalla mua hymyilytti ihan tajuttomasti. Yritin olla näyttämättä sitä ystävälleni, mutta tämä huomasi sen silti ja iski uudestaan silmää. Nakkasin pikaisesti tavarani laukkuun ja juoksin Sakuran perään.

Käytävät täyttyivät oppilaista tuntien loppuessa ja liimauduin kiinni Sakuraan.

”Mitä tiedossa viikonloppuna?” utelin, kun saavuimme koulun aulaan, missä oli pöytiä ja sohvia, sekä yksinäinen pingispöytä. Istahdin sohvalle Hinatan viereen ja yritin porata katseellani lattialla istuvaa Narutoa.

”Miks sä mua katot?” blondi kysyi multa. Muka niin viattomana.

”Sä tiedät aina, missä on bileet”, totesin kulmiani kohottaen. Mä halusin vastauksen. Nyt heti.

”No tää nyt ei oo ihan vielä varmaa, mut yks Sai pitää bileet perjantaina. Kuulemma siellä tarjotaan boolia, mut muuten pitää olla omat eväät.”

”Vai niin”, tokaisin ja jäin miettimään asiaa.

Ajatuksistani mut sai heräämään se, kun joukkoomme tuli uusi ihminen ja Naruto moikkasi tätä kovaäänisesti.

”Kaikki, täs on Sasuke. Sasuke, täs on kaikki”, se hölmöläinen esitteli meidät. Katsoin Sasukea pitkään ja yritin saada päähäni, miltä luokalta hän oli. Mä olin kyllä nähnyt sen ennenkin käytävillä, mutta nyt vasta tajusin, miten söpö se oikeasti on. Semmoinen kuuma emopoika.

”Ootteko te kaikki sit tulossa niihi bileisiin perjantaina?” Naruto kysyi keskeyttäen samalla päiväuneni.

”No totta hitossa ollaan”, vastasi Kiba kaikkien puolesta. Chouji, Ino ja Hinata nyökyttelivät päätään. Mä suuntasin katseeni sohvan selkänojalla istuvaan Shikamaruun. ”Ootko sä tulossa?”, kysyin.

”Hmph. Jos jaksan.” Niinpä tietenkin. Odotukseni nousivat kuitenkin korkealle ja yhtäkkiä en enää malttanut odottaa ylihuomiseen.

~o~

Perjantaina mä mietin suihkussa istuskellessani, mitä panisin päälleni bileisiin. Pesin hiukset kaksi kertaa, ihan vain siltä varalta että ne olisivat jääneet rasvaisiksi. Annoin lämpimän veden valua iholleni ja nautiskelin olostani.

”Taasko sä siellä vettä tuhlaat? Ala joutua, mulla pitää päästä!” kuulin veljeni huudon oven takaa. Niin rasittava ipana. En jaksanut välittää Gaaran kärsimättömyydestä, seisoskelin suihkun alla vielä hetken ennen kuin sammutin sen.

Kiedoin pyyhkeen tiukasti ympärilleni ja kävelin peilille. Katsoin naamaani ja aloitin taas sen jokapäiväisen kritisointihetken. Koulun alettua univelkaa oli jälleen kertynyt ja se näkyi silmänalusistani. Murahdin, kun huomasin parin finnin olevan tuloillaan. Törrötin hieman huuliani ja kokeilin erilaisia kasvoposeja. Mutta kun mä en ollut tyytyväinen peilikuvaani, huokaisin ja otin hiustenkuivaajan kaapista.

”Etkö sä saatana kuule kun mä sanon, et mun pitää päästä?!” Näytin keskisormea ovelle ja aloin föönata.

Mä lukitsin oven, kun pääsin huoneeseeni. Se on vain varotoimenpide, jos Gaara tai Kankuro saa älynväläyksen rynnätä huoneeseen juuri silloin, kun heilun alasti hiusharja kädessä. Vaikka en mä siis sitä oikeasti harrastanut. Korkeintaan pari kertaa viikossa.

Heitin pyyhkeen lattialle ja avasin vaatekaapin ovet. Otin henkarista ja hyllyiltä kaikki mahdolliset vaatteet, jotka kelpuuttaisin bileisiin. Tyhjensin myös alusvaatelatikon sisällön sängylleni, missä muut vaatteeni jo makasivatkin.

Yhdistelin vaatteita pitkään, kunnes päädyin punaisiin pillifarkkuihin ja mustaan, löysään toppiin, jossa on niskalenkki ja timanttilaatta rinnuksissa, sekä asuun sopiviin alusvaatteisiin. Aloin pukeutua hitaasti, miettien samalla, millaisen meikin tekisin.

”Shorty wanna thug, bottles in the club, Shorty wanna hump, you know I like to touch, your lovely lady lumps...”

Mä säikähdin niin rajusti, että hyppäsin ilmaan, kun Framing Hanley älähti soimaan merkiksi siitä, että joku yritti soittaa mulle.

”Temari”, vastasin edes katsomatta, kuka mulle soitti.

”Moi, Sakura täs. Sopiiko, et mä tuun hakee sut sköpöl tos tunnin päästä?” Ai että sopiiko? Mieluummin mä matkustan bileisiin skootterilla kuin bussilla.

”Juu, tietty. Käytsä muuten hakee juomat?”

”Käyn. Jos mä otan sulle puolen litran vodkan ja kaks lonkeroo, nii oot auki semmoset 20 euroo.”

”Onks siinä haut mukaan laskettuna?”

”Joo, se roku kiskoo aika kovia hakuja.” Niinpä tietenkin.

”No nähdää sit tunnin päästä. Moikka.”

Katkaisin puhelun ja aloin kampaamaan tukkaani villisti.

~o~

Vähän reilun tunnin päästä Sakura soitti ovikelloa. Kun mä kuulin sen, juoksin alakertaan, pysähdyin eteisen peilille tarkastelemaan kampaustani ja lopulta avasin oven.

”Joko oot valmis?”

”Juu mä käyn hakemas viel laukun.” Juoksin takaisin yläkertaan, otin sängyltäni pienen laukkuni ja tarkistin, että sisällä oli kaikki oleellinen. Lisäsin vielä varmuuden vuoksi hieman puuteria ja menin takaisin alas.

”Heippa!” huusin lähtiessäni tietämättä lainkaan, kuuliko kukaan. Nappasin vielä nahkatakkini naulakosta ja lukitsin oven. Katsoin Sakuran skootteria hetken, ja sen jälkeen pinkkiä kypärää, jota tämä ojensi mulle. Vaikka mä en oikein perustanut siitä väristä, laitoin sen mukisematta päähäni.

Sakura ajoi aika hiljaa, mikä tuntui vähän turhauttuvalta. Mä kuulin kun yks auto jopa tööttäsi meille. Siitä huolimatta pinkkipää ajoi rauhallista 30 kilometrin tuntivauhtia. Mietin, miten pääsen kotiin, kun Sakura tuskin pystyy kuskaamaan, ja se menisi kuitenkin Inon luokse yöksi. Minne mä en kovin mielellään menis. Että pitää kai tyytyä bussiin tällä kertaa.

Ihan huomaamatta olimmekin jo sen Sain pihassa. Hyppäsin pois kyydistä ja katselin ympärilleni. Piha oli siisti ja huoliteltu, talon koosta pystyin päättelemään, että Sain vanhemmat ovat varmaankin rikkaita. Kun mä vielä ihailin pihaa, Sakura otti juomamme skootterin tavaratilasta ja käveli ovelle. Loikin ystäväni perään samalla kun se jo soitti ovikelloa.

Ovi avautui ja mustatukkainen poika avasi oven. Tervehdimme häntä ja olimme jo tulossa sisään, mutta tämä pysäytti meidät kesken matkan.

”Keitä te ootta?” Sai kysyi kulmat kurtussa.

”Niin siis Naruto kerto meille näistä bailuista. Et me ollaan Narskan kavereita. Se kyl sano, et me ollaan tervetulleita...” pinkkipää ystäväni aloitti höpöttämisensä, mutta Naruto the pelastava enkeli ehti hätiin.

”Joo, mä kutsuin nää kaks. Sähän nimenomaan sanoit, että kaverit on tervetulleita?” blondi osoitti sanansa Saille ja hymyili päälle. Pikipää katsoi meihin molempiin ja päästi meidät sisälle. Halasin kiitollisena Narutoa. Katselin ympärilleni ja toivoin, että Shikamaru on siellä jossain.

Sakura tutki pussinsa sisältöä ja nyki mua hihasta.

”Tässä ois nää sun juomat”, se sanoi ja ojensi mulle pullon, jossa luki Wodka Magic Ice. Katsoin sitä aika kauan ja punnitsin sitä kädelläni.

”Eihän tää oo puolen litran?”

”Joo ei, mut siellä ei kuulemma ollu muuta.. Ja se on aika vahvaa niin eiköhän se riitä”, pinkkipää totesi ja vilkaisin pullon kylkeä. Multa tais päästä pieni voihkaus, 37,5 prosenttista!

Otin juomani ja lähdin kävelemään kohti olohuonetta. Jätin vodkan ja toisen lonkeron turvalliseen paikkaan. Avasin Mojito-lonkeroni ja se päästi kauniin pikku sihahduksen. Otin muutaman hörpyn ja suuntasin askeleeni olohuoneen keskelle, missä oli paljon porukkaa tanssimassa.

”You are in pain, take your life, take your life with cocaine...”

Yksi lempikappaleistani pärähti soimaan kaiuttimista, otin vielä muutaman hörpyn ja aloin tanssia tölkki kädessäni.

~o~

”Ootko sä ihan okei?” kuulin äänen yläpuoleltani. Tunsin kuinka joku ravisti mua olkapäästä. Sain vaivoin avattua silmäni ja katsoin ylöspäin. Jumalauta mä näin kaiken ainakin kolmena!

”Örrph...” suustani pääsi vain onneton, känninen örinä. Yritin nousta, mutta jalat eivät tuntuneet kantavan. Ojensin kättä mustatukkaista poikaa kohti vieläkään tajuamatta, kuka tämä oli. Onneksi poika nosti mut pystyyn, mun jalat eivät nimittäin toimineet yhtään. Poika talutti mut sohvalle istumaan.

”Öh, tajuatko missä sä oot? Tai kuka mä oon?” se korppi kysyi ja mulla oli lievästi sanottuna vaikeuksia hahmottaa, missä olin, kuka tuo toinen oli ja kuka edes itse olin. Aivan kuin silmäni olisivat pyörineet villisti päässäni. Samassa tunsin kädessäni olevan pullon, josta otin halukkaan ryypyn. Perhana, ei enää mitään jäljellä.

”Mäh h-haluun kaakhauta”, mä sanoin ja toinen jäi ilman vastausta. Silmissäni pyöri ja en olisi ihmetellyt, jos pää olisi lähtenyt vierimään pois paikaltaan. Kädet ja jalat tuntuivat niin raskailta, että en varmasti pääsisi tältä sohvalta mihinkään kaakaolle.

”Täh?” korppi huudahti. Samassa mä sain päähäni kuka se on. Sasuke!

”Mä haluun kaa-kau-ta!” huusin ja tunsin kyyneleiden valuvan poskeani pitkin. Miksi tuo idiootti ei tajunnut, kun sanoin? Vaikka näkökenttäni oli vieläkin erittäin epäselkeä, huomasin kuinka poika vähän säikähti reaktiotani. Aloin itkeä vain lisää.

”J-joo mä teen sulle kaakaota...”

”EI! Mä haluun kahvilhaan! Kahvilan kaakhauta!”

Mä kuulin voimakkaan huokauksen pojan suunnalta, kun tämä nousi seisomaan ja nosti mut seisomaan. Se kietoi toisen käteni vyötärölleen ja lähti kävelemään ovea kohti. Muistin sentään matkan varrella ottaa takkini ja laukkuni mukaan.

Luultavasti osittain sammuin kävelymatkan aikana, sillä seuraava muistikuvani oli kaupunkiin vievästä bussista. Näin kaiken enää vain kaksinkertaisena, tosin tällä kertaa kaikki oli väärinpäin. Tunsin farkkukankaan poskeani vasten ja nostin äkkiä päätäni. Katsoin jonkun aikaa vastapäätä istuvia matkustajia ja sitten katsoin poikaa, jonka sylissä olin nukkunut. Sasuke katsoi takaisin mustilla silmillään.

”Onko parempi olo?” korppi kysyi, mutta muuttui äkkiä hyvin vaivautuneeksi. Sen verran huomasin, että käteni oli hänen haaroissaan.

”Öh, joo, vähän...”

Huomasin peilikuvani bussin ikkunasta ja katsoin naamaani todella kauan. Mustat viivat kulkivat pitkin kasvojani, koko huolella tehty meikkini oli levinnyt etevästi pitkin poikin, kun olin itkenyt. Tukkakin oli yhtä vaaleaa sotkua. En kuitenkaan osannut hävetä ulkonäköäni, vaan katsoin nyt uteliaasti vastapäätä istuvaa miestä ja naista, jotka ilmeisesti olivat pariskunta. He katsoivat takaisin huolestuneen näköisinä.

”Mihin me ollaan menossa?”

”Yhteen yökahvilaan”, Sasuke totesi ja painoi samassa stop-nappia, jotta kuski tietäisi pysähtyä oikealle pysäkille. Seuraavaksi tajusin, että naurahdin. Lopulta mä hekotin hallitsemattomasti ja sain oudoksuvia katseitä vähän kaikkialta. Sasuke otti mua kädestä ja lähti taluttamaan ulos bussista.

Korppi yhä puoliksi kantoi mua, sillä jalat olivat vielä aika huterat. Pidin hänestä kaksin käsin kiinni ja nauroin vapautuneesti. Kadulla ei juuri ollut ihmisiä, mutta ne harvat jotka ulos olivat siihen aikaan eksyneet, katsoivat meidän suuntaan kummastuneena.

”Arvaa mitä?” nauroin ja katsoin korppia suurin silmin. ”Mä poltin kukkaa!”

Onneksi ei tarvinnut kauaa kävellä, kun Sasuke johdatti mut jo yhdestä ovesta sisään. Seisahduin ihailemaan kahvilan sisustusta ja nuuhkuttamaan ihania tuoksuja.

”Niin mitä sä haluut?” korppi kysyi ja talutti mut kassan läheisyyteen.

”Kaakauta. Ja donitsin”, vastasin oitis, pieni nälkä oli jo ehtinyt hiipiä sisuksiini. Poika vei mut erääseen pöytään istumaan ja painui takaisin kassalle. Pian se tuli tarjottimen kanssa ja ojensi sitä mulle. Katsoin kaakaotani hetken lumoutuneena, kunnes tajusin mitä sille piti tehdä. Otin varovaisen hörpyn höyryävästä juomasta ja haukkasin donitsiani.

Sasuke siemaili kahviaan ja katsoi mua kulmat kurtussa. Pääni oli ehtinyt selvitä jo ihan tarpeeksi ulkoilmassa, joten aloin tajuta, mitä vaivaa olin aiheuttanut pojalle. Ja miten olin törttöillyt tämän nähden. Nolo, nolompi, minä?

Pyöritin lusikkaa tyhjässä kupissani ja katsoin kahvinruskeita seiniä, joissa roikkui erilaisia tauluja, jotka esittivät kaikenlaista ruokaan liittyvää. Kun seinät eivät enää jaksaneet kiinnostaa, siirryin hiplaamaan pöytäliinaa. Kuuma emopoika numero 1 ilmeisesti seurasi touhujani kummastuneena, koska bustasin sen katsomasta suoraan muhun.

”Tuu mun kans vessaan”, se yhtäkkiä sanoi. Kun en liikahtanutkaan tuolilta, hän otti mua ranteesta kiinni ja lähti taluttamaan miesten vessaa kohti. Menin korpin perässä sisälle ja katsoin häneen hämmentyneenä. Miks mä tulin sen mukana vessaan, eikö se ollut lähinnä tyttöjen keskinäinen harrastus mennä yhdessä vessaan?

”Mitä me täällä?” kysyin ja otin tukea käsienpesualtaasta. Sasuke vain virnisti lähes huomaamattomasti ja alkoi aukomaan housujaan.

”Ota multa suihin.” Se oli käsky, ei kysymys tai kehotus. Okei, Sasuke on kiimainen kuuma emopoika numero 1. Ajatus tuntui hieman oudolta, mutta sillä hetkellä en juurikaan jaksanut välittää. Kohautin vain olkapäitäni ja polvistuin pojan eteen ottaen samalla tämän kalun käteeni.

Korpilla seisoi melkein heti. Hiplailin kädessäni olevaa melaa hetken ja nuolaisin sitä kokeilevasti. Vilkaisin Sasukeen, mutta tämä oli sulkenut silmänsä ja näytti jopa nautiskelevalta. Tein pari vetävää liikettä kädelläni ja kuulin huokauksen yläpuoleltani. Nuolaisin uudestaan ja lopulta otin kalun suuhuni.

~o~

Sasuke the herrasmies saattoi mut bussiin paljon paremmalla mielellä, kuin oli kanssani kahville lähtenyt. Maksoin tällä kertaa bussimaksun itse, ja kävelin sopivalle paikalle bussin keskiosaan. Näin korpin seisovan vielä pysäkillä, joten vilkutin hänelle. Kun bussi nytkähti liikkeelle, kaivoin laukustani kuulokkeet, liitin ne kännykkääni ja työnsin ne syvälle korviini.

”I had a dream, this one I feel the need to mention, I was happy for awhile and I stopped being scared...”

Marilyn Manson sanoi sanansa ja uppouduin musiikkiin. Aloin muistella, millainen ilta mulla oli ollut ja mitä oli tullut tehtyä. Kun muistelin, mitä tapahtui siellä kahvilan vessassa, tunsin pienen punan kohoavan poskilleni.

”Voi vittu!” huoahdin, kun yhtäkkiä oikeasti tajusin, mitä olin tehnyt. Siis Sasukehan oli mulle ihan nobody, se oli mulle vaan kuka tahansa! En mä sen kanssa halunnut tätä tehdä! Ajatukseni riensivät erään ponnaripäisen pojan perään, ja kaikki se mitä olin sählännyt Sasuken kanssa alkoi hävettää ja kaduttaa entistä enemmän.

-----
A/N: Siinäpä sitä, multa ficciä pitkästä aikaa ! ^^ Jatko-osia tiedossa, en vain tiedä mihin tahtiin niitä tulee ilmestymään, sillä syksyn kirjoitukset ja omat ongelmat sotkee elämää jo ihan tarpeeksi. Ja paritus ei tule todellakaan olemaan SasuTema, vaikka tästä osasta niin voi päätellä !
Sori jos jäi kirjoitusvirheitä, luin tän kyllä kolmesti läpi ja yritin korjata kaiken, mutta kuten jo todettu, en ole ninja. Btw, kokeilin vähän selkeämpää kirjoitustyyliä tällä kertaa.

Heittäkää vapaasti kommenttia ja pisteitä<3
Ehkä se kirjoitusmotivaatiokin sieltä taas nostaa päätään (: