Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Daybreak osa 2 - horaaneko
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 4788 sanaa, 31361 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2011-09-10 00:59:25 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - poikarakkaus

Characters: Naruto&Gaara (Kiba, Shikamaru)
Rating: K13
(edelleen kansio vain jatkon takia)
Genre: romance&friendship
Pairings: Naruto/Gaara
Warnings:
Kiroilua
Sekavaa puhekielen yritelmää x)
Disclaimer:
Naruto (c) our dear Masashi Kishimoto
Story (c) our not-so-dear Horaaneko

Summary:
Meillä oli unelma.
Meillä oli päämäärä.
Minun unelmani on hymysi.
Onnellisuutesi on päämääräni.
Milloin ymmärrätkään,
mitä kätken tänne,
syvälle sisälleni, jonne edes sinä et näe?
Siihen asti että ymmärrät,
nostan katseeni, avaan suuni,
ja päästän ilmoille laulun rakkaudesta.

Valehteleminen. Hän vihasi sitä.


<;(0w0)>
/_____\ Horaa kuittaa ja syö nollapojottajat!

Tarinan osat

Arvostelu
18
Katsottu 1784 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
A/N: Juuh, tää nyt tulee jo nyt kun en tiiä pääsenkö huomenna/ylihuomenna postaamaan. :>
Miulla oli ihan hirveesti vaikeuksia ton Naruton puhekielen kanssa. En halunnut laittaa tätä ihan kokonaan puhekieleksi, koska siinä oon ihan sika huono. Eli tää nyt vaan on jotain puhekielen ja kirjakielen ihme sekoitusta. x)
Mie vasta harjoittelen, armahtakaa! o/(osasyynä vaikeuteen lienee se, kun puhun itse eri murretta <- minkä oottekin varmaan huomannu x)Noniin, tämä osa on vähän tämmönen... Turha. xD No ei ny sentään mut vähän kuitenkin. 8D Haluan edetä tässä ihan rauhallisesti, joten olkaa kärsivällisiä - kyllä se paritus vielä esiin ponkaisee! C:
Juu, ja varoitus vielä: fic on ihmeellinen sekoitus draamaa, angstia ja huumoria mistä huomaa että tää on kirjotettu sairaana. :'D

Eikö ookkin muuten ihanaa kun fic sijoittuu keskikesään? x'D Hieron suolaa haavoihin, kun kirjotan helteisestä japanista kun ikkunan takana raivoaa syysmyrsky... *sigh*
Noh, mut lukemaan siitä--->




2. luku - Valhe

Mun maailma oli valoja, sydämen tavoin jyskyttävää basson huminaa vatsassa, ihmisten ääniä, kaikkea sitä yhtenä pyörremyrskynä silmien edessä. Mä kadotin ajantajun, en muistanut enää missä olin, millään ei ollut mitään väliä.
Ja se oli tunne, jota mä ehkä eniten rakastin. Se, etten kuulunut mihinkään, ettei tarvinnut huolehtia mistään. Rikoin ne painavat kahleet, mä olin rohkein kaikista, vahvin kaikista. Pystyin tekemään mitä vaan, kukaan ei voinut mulle yhtään mitään. Tunsin kuinka mun hakkaava sydän hurjistui entisestään niin että pää meni pyörälle. Annoin kehon tehdä kaiken mun puolesta, katkaisin hermot aivojen ja vartalon väliltä. Mä olin siinä hetkessä, mutten ollut kuitenkaan.

Ja yhtäkkiä se kaikki oli poissa.

Mut kiskottiin kauas valojen ja ihmisten keskeltä kylmään hiljaisuuteen. Se oli ahdistavaa, ja yhtäkkiä mua alkoi oksettamaan ja pyörryttämään niin paljon, että tuntui kuin maailma olis äkkiä heittänyt kuperkeikan ja painovoima olis kadottanut otteensa musta. Päässä pyöri vieläkin kuin se olis jäänyt valojen ja musiikin myrskyyn, mutta keho oli viety kauas siitä kaikesta. Vihaisena mä kohotin katseeni löytääkseni sen, joka oli vienyt mut pois maailmastani.
Kohtasin kirkkaat, turkoosit silmät, ja silloin mä putosin jostain. Putosin takas maan päälle ja siihen hetkeen.
Mä en ollut koskaan nähnyt Gaaran katseessa tuollaista raivoa. Se oli melkein pelottavaa.

"Me lähdemme nyt kotiin, Naruto", punatukka sanoi kylmällä ja etäisellä äänellä. Mä en ollut tunnistaa sitä.

Jostain kauempaa mä saatoin erottaa Kiban ja Shikamarun äänet. Päässä heitti aivan vimmatusti, kaikki näkyi vähän väliä kaksinkertaisena. Oikeastaan musta tuntui, että mun edessä seisoi peräti kolme vihaista Gaaraa.
En vastannut sille mitään, sanat tuntui jumittuneen kurkkuun. Kaikki työ meni siinä, kun mä yritin tajuta missä mentiin. Mun sameaan mieleen leijaili epämääräisiä muistikuvia kirkkaasta auringonpaisteesta, kuumasta lavasta ja auton basson jytkeestä... Mutta ne kuvat ei tuntuneet millään haluavan muodostua yhdeksi selväksi muistoksi. Tuntui kuin joku ois vetänyt verhon mun omien muistojen eteen. Se oli ärsyttävää, suorastaan tuskallista.

Sitten joku yhtäkkiä nappasi kiinni mun hihasta. Kovakouraisesti se tumma hahmo lähti vetämään mua mukanaan. Jostain kaukaa kuului yhä musiikin vaimea jyske, mutta jatkuvasti se etääntyi meistä, kunnes katosi kokonaan. Me kuljettiin välillä pimeässä, välillä kalpean oranssin valon loisteessa. Musta tuntui, että olisin voinut vaan ajelehtia jonnekin tiedottomuuteen ja kuolla. Tai ehkä mä olinkin jo heittänyt veivini? Ei kyllä ollut riemastuttava paikka silloin tää tuonpuoleinen.

Seuraava asia minkä mä onnistuin sameilla aivoillani tiedostamaan, oli auton oven paukahdus. Sen myötä jokin kirkastui mun päässä, tuntui kuin verhoja olis raotettu jo hiukan niin, että auringonvalo pääsi hetkeksi sisään. Kylmä käsi päästi musta irti, ja saman tien rojahdin alas. Matka tuntui käsittämättömän pitkältä, ja hetken mä luulin ettei pohjaa tulis koskaan vastaan. Lopulta mä kuitenkin tajusin rojahtavani jonkin pehmeän ja kimmoisan päälle. Varovasti mä tunnustelin kädelläni alustaa ja tunnistin sen pian patjaksi. Sitten mä vihdoin tajusin katsoa ympärilleni. Tilaa verhosi rauhoittava hämäryys, vaan yksi valo loi himmeää hehkua tilaan. Gaara istui autonpenkillä vähän kauempana ja Kiba rötkötti sängyllä. Shikamarusta ei näkynyt jälkeäkään.
Mehän oltiin keikkabussissa.

Mä huokaisin helpotuksesta tajuttuani edes sen, missä me oltiin. Tyytyväisenä mä suljin silmäni ja ajelehdin hopeansävyisen unen mereen. Rauhoittavaan, levolliseen uneen mä hukuin enkä vastustellut yhtään.

Miksi helvetissä mä istuin kylpyhuoneessa?
Kuka mut oli tänne tuonut? Vai olinko tullut itse? En kyllä muistanut kävelleeni yhtään minnekään. Missä mä edes olin?
Lavuaari mun silmien tasolla näytti jotenkin tutulta. Siinä oli sellainen pieni lohkeama, ja jostain syystä mä muistin tehneeni sen itse. Niinhän se olikin. Mä olin kaatunut yks päivä lavuaaria vasten ja saanut aikaiseksi lohkeaman lisäksi paljon muutakin tuhoa. Ainakin itselleni, Gaara oli joutunut kiikuttamaan mut klinikalle. Aivotärähdys, nilkan nyrjähdys ja hammassärkyä kaupan päälle, kaksi viikkoa lepoa.
Oliko tää sitten mun kylpyhuone? Uskottavasti, mutta miks tää oli näin pirun siisti? Ei yhtään likapyykkiä, ei kaiken maailman puteleita lattialla, hammasharjatkin oli siististi lavuaarin reunalla. Epäluonnollista. Suorastaan pelottavaa.

Hitaasti mä nousin seisomaan ja avasin valkoisen oven. Ovenkahva oli lämmin, ihan kuin joku olis just pitänyt siitä kiinni. Oven avattuani mä en voinut olla älähtämättä hämmästyksestä.
Minne helvettiin meidän olohuone oli kadonnut?

Ei tää meidän asunto voinut olla, ei kylpyhuoneesta päässyt jättimäiseen oleskelutilaan, joka oli sisustettu antiikkisohvin ja suurin kirjahyllyin. Hämmentyneenä mä tutkin huonetta koittaen saada ajatuksiani kasaan. Katto korkea kuin kirkossa, aivan keskellä kattoikkuna josta näki kirkkaan tähtitaivaan. Ei Nagoyassa näkynyt koskaan tähtiä saasteen takia. Missä helvetissä mä olin?

Yhtäkkiä mun edessä seisoi nainen. Sillä oli ruskeat olkapäitä hipovat hiukset ja tyttömäisen pyöreät kasvot, mutta vartalo kertoi sen olevan aikuinen nainen. Se hymyili aurinkoisesti, poskille oli kohonnut hempeä puna. Nainen oli sievä, sellainen tyttömäisen kaunis. Mä tunsin kuinka mun kasvolihakset taipuivat ihan itsestään hymyyn.
Juuri kun mä olin aukaisemassa suutani, se sanoi hiljaisella äänellä:

"Pidä huolta hänestä."

Samalla hetkellä mä vaistomaisesti käännyin kylpyhuoneen suuntaan, kun kuulin sieltä kolahduksen.


Yhtäkkiä mä tunsin nousevani ylös jostain sakeasta, veden tapaisesta. Sumuiset verhot väistyi mun tieltä, ja mä tajusin makaavani oman olohuoneeni sohvalla. Ei näkynyt korkeaa kattoa, ei antiikkisohvia tai sievää nuorta naista. Mä käänsin katseeni kylpyhuoneen suuntaan. Ovi ei ollut auki, ei edes raollaan.

Sitten mä tajusin, että oli yö. Asunnossa oli hiljaista ja pimeää, vaan kello tikitti jossain päin huonetta. Mutta keittiöstä kajasti valoa. Hitaasti mä nousin ylös ja venyttelin kangistuneita jäseniäni. Paljon kello oli? Milloin mä olin päätynyt tänne? Olo oli melkein yhtä tietämätön kuin siinä älyttömässä unessa.
Pyörrytti. Ja oksetti. Nätisti sanottuna olo oli aika perseestä.

Jalat kantoi vaan vaivoin mun raskasta kehoa, kun raahustin keittiöön. Mä sain yllättyä; siellä ei sittenkään ollut ketään. Ilmeisesti Gaara oli unohtanut valot päälle. Hajamielisenä mä kohautin olkapäitäni ja olin jo aikeissa palata takaisin selvittämään päätäni, kun mä yhtäkkiä huomasin jotain. Parvekkeen ovi oli raollaan.

"Gaara?" mä mutisin epävarmana säikähtäen miten kovalta ääni kuullosti asunnon hiljaisuudessa.
"Oot sä siellä?"

Hiljaa mä raotin parvekkeen ovea ja astuin sisälle. Siellä ei ollut kylmä, sillä lasiseinät oli vedetty kiinni eikä yön koleus päässyt iholle. Gaara makasi kyljellään parvekkeen pienellä vihreällä sohvalla. Sen silmät oli auki, mutta ne ei tuntunut kohdistuvan mihinkään. Tyhjää täynnä. Jo silloin mä arvasin, ettei kaikki ollut hyvin. Varovasti istuuduin aivan sohvan päätyyn.

"Hei Gaara, mikä on?"
Ei vastausta. Punatukka ei edes vilkaissut mua. Ehkä olisin normaalisti kysynyt vitsillä, murjottiko se mulle tai jotain, mutta nyt mä tiesin ettei ollut oikea aika sellaiselle. Typerä mä ehkä olin, mutten tahditon.

Hiljaisuus kasaantui meidän ympärille painostavana möykkynä. Yleensä mä pystyin olemaan Gaaran seurassa hiljaa pitkiäkin aikoja, eikä se tuntunut kiusalliselta tai ahdistavalta. Nyt jokin oli toisin. Mä en tiennyt mikä, mutta hyvältä se ei tuntunut. Vai johtuiko mun olotila vaan tästä tuskalliselta päänsärystä? Tuntui kuin mun pää olis voinut räjähtää milloin vaan siitä kivusta.

"Hei, vastaa nyt", mä kuiskasin, kun en kestänyt enää hiljaisuutta. Mä ravistin sitä hellästi käsivarresta.

Silloin Gaara tuntui jotenkin heräävän. Se säpsähti rajusti ja suuntasi katseensa muhun.
Hätkähdin. Mä en ollut koskaan nähnyt sen silmiä noin pelottavina. Noin täynnä puhdasta vihaa.

"Painu helvettiin", Gaara sanoi jäätävällä äänellä.
Se sattui. Iski suoraan mahaan kuin nyrkinisku. Olihan Gaara useinkin huonolla tuulella, mutta kertaakaan se ei sanonut mitään tuollaista tosissaan, ainakaan mulle. Kertaakaan se ei halunnut sanoillaan oikeasti satuttaa. Se oli niin kiltti. Mutta nyt mä en nähnyt sen olemuksessa muuta kuin vihaa.
Se tuntui pahalta. Ihan helvetin pahalta.

"Mitä sä sanoit?" mä kysyin tyhjällä äänellä, kun en muutakaan saanut sanottua. Kaikki kysymykset oli tarttuneet mun kuivaan kurkkuun.

Silloin Gaara nousi ylös niin nopeasti, etten mä ehtinyt edes kunnolla käsittää mitä oli tapahtunut.

"Kuulit kyllä. Painu vittuun siitä!" punatukka huusi. Siis huusi. Milloin mä olin kuullut sen huutavan mulle? En koskaan.
"Miks sä oot noin vihanen?" mä kysyin liikkumatta paikaltani. Mähän en tästä aikoisi lähteä, ennen kuin saisin siltä selityksen.
"Etkö kuullut yhtään mitä sanoin äsken!? Mene--" Gaara aloitti, ja silloin jokin naksahti mun päässä.
"En mee minnekään ennen ku kerrot mikä sua vaivaa!" mä huusin takaisin ja paiskasin käteni parvekkeen lasia vasten.
"Ei kuulu sinulle!"
"No kyllä muuten kuuluu! Mä oon sun ystäväs", mun ääni pehmeni jo viimeisten sanojen kohdalla. Mä vihasin huutamista, ja mä vihasin riitelemistä. Mä en ollut koskaan riidellyt tosissani Gaaran kanssa, ja se tuntui kauhean pahalta. Mä en halunnut että Gaaran kasvot oli sellaiset, kylmät ja vihaiset.

Gaara ei vastannut, vaan lähti harppomaan kohti parvekkeen ovea vältellen katsekontakia. Juuri kun se oli ohittamassa mut, mä tartuin sitä lujalla otteella kiinni ranteesta.

"Päästä irti", Gaara ärähti.
"En päästä."

Se vilkaisi mua kulmiensa alta. Vain pienen hetken ajan meidän katseet kohtasi, ja mä hätkähdin.
Tuskaa. Se ihan paistoi turkooseista silmistä.
Mä tunsin vihlaisun mahanpohjassani.
Gaaraan sattui.

"Mä haluun vaan auttaa", kuiskasin tuskin kuuluvasti.

Hetken Gaara vaan tuijotti mua, ennen kuin romahti. Se horjahti parvekkeen lasiovea vasten ja kaatui maahan. Mä laskeuduin polvilleni sen viereen, tietämättä mitä tehdä tai sanoa. Lopulta mä vaan painoin käteni sen olkapäälle, kuin koittaen sillä viestittää sen kaiken huolen sitä kohtaan. Tuntui, ettei se riittänyt, mutta enempää mä en osannut tehdä.
Ensimmäisen kerran Gaara katsoi mua suoraan silmiin. Nyt mä näin surua.

"Sattuu", oli ainoa sana, jonka se sai suustaan.

Mä en kysynyt, miksi sitä sattui, mä en vaan osannut. Mun olis pitänyt kysyä. Olis pitänyt yrittää auttaa.
Silloin mä tajusin ekaa kertaa, miten vähän Gaaraa tunsinkaan. Mä olin aina pitänyt siitä huolta, en ollut antanut kenenkään satuttaa sitä.

Oliko multa jäänyt jotain huomaamatta?

--

"Moi. Minne perseeseen sä oot puhelimes tunkenut? Pitäs olla paikan päällä puolen tunnin päästä, joten alkakaa nyt pliis raahautua sieltä. Tai vastaa nyt ees siihen vitun kapulaan."

Vastaajasta kuului vielä lyhyt äänimerkki, ennen kuin huone jälleen täyttyi hiljaisuudella. Iltapäivä oli jo pitkällä, ainakin siitä päätellen, että aurinko alkoi laskemaan pikku hiljaa pilvenpiirtäjien ja kerrostalojen luoman harmaan siluetin taakse. Kelloa mä en ollut katsonut koko päivänä. Voimat oli ihan lopussa, mä en jaksanut edes nousta. Olo oli kuin rekan alle jääneellä. Paitsi että mä olin elossa, ja se oli vielä pahempaa.
Me ei oltu puhuttu sen parveke-episodin jälkeen. Gaara oli pysynyt visusti omassa huoneessaan, ei ollut käynyt edes syömässä. Noh, eipä meillä mitään syötävää ollutkaan. Kauppaan lähteminen tuntui vaan nyt aivan liian ylivoimaiselta teolta, kun sen ajatteleminenkin sai jo päässä jyskyttämään.
Ekan kerran varmaan mun koko pienen elämän aikana mietin, pitäisikö mun oikeasti vähentää juomista ja ottaa ohjat omasta elämästäni. En mä voinut aina joka keikan jälkeen pistää pään ja paikat sekasin ja antaa Gaaran huolehtia musta kuin mistäkin kakarasta. Kuinkahan miljoona kertaa se oli jotunut mut raahaamaan kotiin, kiikuttamaan särkylääkkeitä kun pyysin ja hoitamaan bändin asioita kun mä en jaksanut?

Ja kuitenkin ryhdistäytyminen tuntui niin mahdottomalta. Mutta jostain se piti aloittaa, jostain piti katkaista tää noidankehä.
Ensitöikseni mä otin puhelimen käteen ja soitin Kiballe. Vaikka se nyt olikin kaikista vaihtoehdoista vastenmielisin...

"Moi", murahdin puhelimeen tuskin kuuluvasti.
"Missä vitussa sä oot ollu!? Nyt tänne sieltä!"
"Sori, mä en pääse tänään."
"SIIS MITÄ!?"
"Eihän mun oo ees pakko siell olla. Kyllä te saatte kahestaan testattua, jos sä vaikka laulat, ja..."
"Kahestaan? Eikö Gaarakaan aio tulla!?"
"Tuskin", mä huokaisin. Pliis Kiba älä nyt tee tästä numeroa...
"Mitä siellä on oikein tapahtunu?" se kysyi epäilystä äänessään.
"Selitän joskus, nyt ei pysty", mä mutisin ja katkaisin puhelun.

Eihän se ollut reilua jättää niitä kahta sinne kahdestaan, mutta musta tuntui, että vaikka oltaisiin kumpikin tultu paikalle, ei meidän yhteistyö olisi sujunut alkuunkaan.
Silti, vaikka tänään olikin keikkavapaata, heti huomenissa odottaisi kahden keikan ilta. Ei me voitais alkaa tällaisten takia kaikkea peruuttamaan. Mun täytyi puhua Gaaran kanssa.

Siispä mä otin itseäni niskasta kiinni ja raahustin painavin askelin Gaaran oven eteen. Oli hiljaista. Vain jostain ylemmästä kerroksesta kuului vaimeaa musiikkia, edes liikenteen melu ei yltänyt meidän auringon paahtamaan asuntoon. Mä laskin kymmeneen, ja avasin oven.

Siinä se makasi sängyllään kuin kuollut. Katse katossa, suu jäykkänä viivana. Oli ilmeisesti huomannut mun tulevan sisälle, sillä se olemus oli selvästi jännittynyt. Milloinhan mä olin viimeksi nähnyt Gaaran tollasena? Silloin kun me vuosia sitten tutustuttiin, se oli jatkuvasti jotenkin jännittyneen ja etäisen oloinen, mutta nyt me oltiin kuin veljekset. Gaara oli oppinut olemaan paitsi mun, myös Kiban ja Shikamarun seurassa rento ja avoin ainakin omalla tavallaan.
Mitä hemmettiä oli tapahtunut ja ihan yhtäkkiä?

"Meidän pitää jutella", mä sanoin tuskin kuuluvasti, jolloin Gaara käänsi katseensa hitaasti katosta mun suuntaan. Hetki me vaan katottiin toisiamme hiljaa, ennen kuin se nousi istumaan ja sanoi:
"Mistä haluat jutella?" kysymys tuli jotenkin teennäisellä äänensävyllä, luonnottomalla. Vähän epäröiden mä jatkoin:
"No siis eilisestä."
"Mitä siitä?"
Täh?

"Anteeksi, olin vähän hermostunut. Stressiä kai", Gaara sanoi ja hymyili.

Helvetti soikoon mitään hymyillyt. Tuo oli kaukana hymystä. Etäisesti se toi mieleen ostosteeveen mainosakan ilmeen. Sellainen tyhjä, pelkkää feikkiä. Vieläkään mä en osannut sanoa mitään. Seisoin vaan siinä ovensuussa koittaen käsittää missä mentiin. Gaara kallisti päätään kysyvästi.

"Ai että vähän hermostunut? Sähän huusit! Ja, ja--" mä lopulta sain soperrettua, jolloin Gaara keskeytti:
"Anteeksi", se sanoi monotonisella äänellä. Sitten se nousi seisomaan ja käveli mun ohi jonnekin keittiön suuntaan.

Mitä helvettiä? Mitä helvetin helvettiä?
Mä en osannut kuin seisoa paikallani suu yhä raollaan kesken jääneistä sanoista. Vielä eilen se oli ollut ihan oma itsensä, vähän väsyneen oloinen tosin. Sitten, baari-illan jälkeinen raivokohtaus, ja nyt tämä. Kaiken jälkeen mä päättelin, että jotain oli täytynyt tapahtua sinä aikana, kun mä en ollut ollut sen kanssa baarissa.

Päättäväisin mielin mä astelin keittiöön. Ei se voinut noin vaan kiertää kaikkea teennäisyydellä ja tekohymyillä, en mä päästäisi sitä niin helpolla.

"Gaara. Mitä tapahtui?" mä kysyin kärsivällisesti, kun kohtasin sen keittiön jääkaapilla. Punatukka otti kaapista avaamattoman siiderin, ja pian tölkki aukesi sihahtaen. Gaara jäi seisomaan mun eteen kuin odottaen jotain lisää. Sen ilme oli yksi iso kysymysmerkki. Mulla alkoi palaa pinna.

"Tapahtuiko sulle jotain siellä baarissa?" mä kysyin hitaasti, koittaen pitää itseni rauhallisena. Gaara pysyi hiljaa, mut nyt mä huomasin muutosta sen katseessa. Ihan pienen hetken ajan silmissä käväisi ahdistuksen varjo, mutta yhtä nopeasti se taas oli poissa. Punatukka laski katseensa lattiaan ja heilautti pienellä liikkeellä päätään kieltämisen merkiksi.

"Sä valehtelet."

Gaara huokaisi syvään ja siemaisi siideriään.

"Minä..." se aloitti hiukan epävarmasti. Seurasi hetken tauko, ennen kuin se taas jatkoi ensin yskähdettyään pienesti.

"... Vain olin niin ylirasittinut. Kaikki sitten jotenkin purkautui siellä", Gaara jatkoi tasaisella äänellä.
"Purkautui muhun", mä tarkensin.
"Niin. Anteeksi."

Mä huokaisin, osaksi helpotuksesta. Olinhan mä huomannut, että Gaara oli ollut väsyneempi lähiaikoina, joten ei kai se ollut ihme. Ja myös sen mä ymmärsin, että se sitten purki kaiken muhun. Mähän se olin joka oli jatkuvasti vetämässä itsensä räkäkänniin ja Gaaran piti sitten jaksaa mun sekoilua.
Taputtakaa, hyvät ihmiset, tässä on maailman paskamaisin bändin johtohahmo, Naruto Uzumaki.

"Ei se mitään. Hyvä kun kerroit", mä sain lopulta sanottua. Gaara nyökkäsi. Mä tavoittelin hymyä kasvoilleni, ja jatkoin:
"Ehkä meidän olis kummankin syytä levätä. Mitä jos mentäis vaikka jonnekin täältä?"
"Esimeriksi minne?"
"En mä tiedä. Tai siis, vaikka jonnekin missä tykättiin ennen käydä. Ehkä niemeen? Se on ihan lähellä."
Gaara pysyi hetken hiljaa.
"Entä sen kappaleen kokeileminen tänään?" se lopulta kysyi.
"Mä oon jo ilmottanu Kiballe ettei tulla", ilmoitin myhäillen.
Ainiin, voi helvetti. Kiballe oliskin sitten selittäminen...

"Hyvä on. Mennään sitten", Gaara lopulta myöntyi.
Se katsoi hetken inhoten siideriään, ja ojensi sen sitten mulle.
"Juotko? Helvetin pahaa."
"Nääh, ei alkoholia mulle tänään", mä vastasin virnistäen. Punatukka katsoi mua hetken kuin vajaa-aivoista.
"Tuo oli uutta", se totesi. Mä en voinut kuin nauraa.
Mä olin päättänyt ryhdistäytyä, mutta suurempi syy kieltäytymiseen oli edelleenkin paha olo joka kierteli mun vatsassa kuin kala maljassaan, jatkuva pois pääsy mielessä. Yksikin tippa vielä tähän kehoon niin se olis menoa se.

Lopulta me päädyttiin kaatamaan tölkin sisältö parvekkeelta alas, ja vahingossa alakerran puliukon niskaan. Onneksi yhdeksän kerrosta meidän välissä vaimensi sadattelutulvaa hiukan.

Aurinko paistoi tänäänkin, tosin ei enää suoraan niskaan. Silti sen tuoma kuumuus oli suorastaan lannistavaa. Auton nahkapenkit tuntui polttavan perseen palohaavoille, joten me päätettiin luopua siitä tavasta matkustaa.
Gaara ehdotti kävelemistä, mutta mä sain paremman - tosin Gaaran mielestä todella huonon - idean. Mä kaivoin kerrostalon pyörävarastosta meidän ainoan pyörän. Se oli ruosteen täplittämä ja nitisi kuin kuolemaa tekevä rotta, mutta ketjut oli paikallaan mikä taisi se pääasia olla. Gaara istui tarakalle epäillen kestäisikö pyöränraato edes ekaa kymmentä metriä.

Kyllä sillä pyörällä kulki, ihan hyvin vieläpä. Tosin pari kertaa me meinattiin ajaa parin varomattoman mummelin päältä Nagoyan iltapäiväruuhkan keskellä. Lopuilta ohikulkijoilta me sitten vaan saatiin oudoksuvia katseita. Jostain keskeltä ihmismassaa kuului teinitytön huuto:

"Eiks noi oo siitä yhestä bändistä?" jolloin mä vilkutin tyttöporukalle naureskellen ja Gaara yritti peittää kasvonsa näkyvistä niin hyvin kuin mahdollista.

Pääkadulta me käännyttiin pienemmälle, rapistuneen asfaltin peittämälle tielle. Silloin meidän eteen laskeutui iso, siis mä todella tarkoitan iso, alamäki. Gaara älähti pienesti ja oli jo aikeissa hypätä pois kyydistä, mutta siihen mä en antanut tilaisuutta, vaan polkaisin pyörän matkaan ja lähdin kiitämään mäkeä alas. Gaara tarttui kiinni mun hupparista ja käski pysäyttämään, mutta mä en ollut kuulevinani.

Se oli ihanaa. Tuulen humina korvissa, pelon ja jännityksen tunne vatsassa ja sydämen jyskytys kaikkialla ympärillä. Nauru kumpusi mun vatsasta kurkkuun asti ja mä huusin ilosta kuin pikkupentu.
Olo oli niin vapaa.

Tosin, sitten kun pyörä tarttui lohkemaan tiessä ja me lennettiin pusikkoon, mä ehdin ajatella että idea lähteä pyöränromulla suunnilleen pystysuoraa mäkeä alas ei ehkä ollutkaan ollut kaikkein järkevimmästä päästä.

Pyörä jatkoi kulkuaan alas mäkeä vielä hetken, mutta me rysähdettiin tien viertä seuranneeseen ruohikkoon.

Gaara makasi hiljaa ruohikossa ja mä vilkaisin sitä.
"Sattuko?" mä kysyin vähän huolestuneena. Itse olin sattunut tiputtautumaan pehmeästi, ja tuntui että kaikki raajat oli tallella ja sitä rataa.

"Ei, mutta kohta sattuu erästä toista..." punatukka mutisi ärtyneenä, mutta ei lopulta saanut peiteltyä pientä hymyä. Mä virnistin ja nousin ylös, auttaen Gaarankin jaloilleen. Se mottasi mua leikkimielisesti päähän.

"Ääliö."
"Mutta sun on pakko myöntää et se oli hauskaa!"
Gaara pysyi hiljaa, mutta hymyili edelleen.

Kaiken eilisiltaisen ja tänpäiväisen jälkeen oli ihanaa nähdä se noin hyvällä tuulella. Vapaapäivä tosiaan teki meille kummallekin hyvää. Siitä oli niin pitkä aika, kun me oltiin viimeksi saatu riehua vapaasti niin kuin ennen. Ihan liian pitkä aika.

Lopun matkaa me käveltiin, kun pyörä näytti ottaneen hatkat. Eli luultavasti törmännyt johonkin ja menettänyt viimeisetkin toivonsa hyvistä eläkepäivistä.
Lopulta me sitten päästiin kuin päästiinkin pieneen niemenkärkeen, kauniiseen ruohon peittämään paikkaan jota väritti pieni punavalkoraidallinen majakka. Taivas oli kirkas, lokit rääkyivät jossain kaukana. Hiekka poltti jalkoja ja ilmassa tuoksui merivesi.
Täydellistä.
Ja toi niin paljon muistoja mieleen...

"Naruto, odota!" punatukka huusi vihaisena. Mä vaan nauroin ja jatkoin juoksemista.

Oli varhainen kesäpäivä. Mun seitsemäs ja Gaaran kuudes luokka oli juuri saatu onnellisesti päätökseen, ja me nautittiin ensimmäisistä lomapäivistä. Ilma oli kirkas ja helteinen, mutta rauhallinen tuuli sekoitti sitä eikä tehnyt olosta tukahduttavaa. Ei olis voinut paremmin loma alkaa.

Vesi oli vihertävää ja sameaa, edes rantavedessä ei nähnyt hiekkapohjaa. Vaikka täällä ei vesi ollutkaan raikkaan kirkasta niin kuin monissa muissa merissä, ei se mua haitannut ollenkaan. Tänne ei tullut nimittäin melkein koskaan ihmisiä, täällä sai oikeasti olla niin rauhassa kuin nyt Nagoyassa vaan saattoi olla. Pieni mitätön niemi, ei se ihmisiä kiinnostanut. Eihän täällä ollut edes kunnollista hiekkarantaakaan.
Mä pulahdin innoissani viileään veteen. Ennen kuin sukelsin, mä vedin päähäni hiukan liian isot uimalasit. Ne oli lainassa Gaaran isoveljeltä Kankuroulta, sillä merivesi kirvelsi inhottavasti silmiä eikä muuten voinut silmät auki sukeltaa kuin lasit päässä.

Ennen kuin mä ehdin hypätä veden raikkaaseen syleilyyn, huomasin Gaaran, joka edelleen seisoi rannalla kädet puuskassa.

"Mikäs nyt on?" mä kysyin, jolloin punatukka vilkaisia mua nopeasti.
"Se on kylmää", se mutisi ja painoi katseensa alas.
Mä olin hetken hiljaa, mutta lopulta en voinut pidätellä naurua. Gaara vilkaisi mua murhaavasti, mikä vaan ruokki mun naurukohtausta entisestään.
"Jätkä hei, sä kuullostat ihan tytöltä", mä sain sanottua naurun seasta, jolloin se mutristi suutaan suuttumisen merkiksi.

Silloin mä juoksin sen luo niin että vesi räiskyi ympäriinsä. Ennen kuin se ehti tehdä yhtään mitään, mä olin jo räiskäyttänyt vettä litrakaupalla suoraan sen naamalle.
Hetken Gaara katsoi mua mykkänä, ennen kuin se tajusi mitä mä olin tehnyt. Tietenkin siitä seurasi mahtava vesisota, joka loppujen lopuksi päätyi siihen, että mä totesin tyytyväisenä:
"Sainpahan sut veteen."
Siihen Gaara ei vastannut mitään.


Se oli ollut hyvää aikaa. Mä myönsin kuullostavani ihan vanhukselta, mutten voinut sille mitään. Enää me ei tehty mitään sellaista yhdessä, oli niin paljon muuta. Se oli surullista, mutta mä olin silti iloinen, ettei meidän ystävyys ollut lähtenyt rakoilemaan vuosien aikana. Gaara oli ehkä parasta, mitä mulla, surkealla orvolla ja yläkoulun anarkistina, oli koskaan ollut ja tulisi olemaan.

"Mitä mietit?" punatukka kysyi hiljaa, jolloin mä käännyin sen puoleen ja hymyilin.
"Vanhoja hyviä aikoja."
"Kuullostat vanhukselta."
"Sitähän mäkin." Mä en voinut olla nauramatta.

Majakan pintamaalit oli rapistuneet hiukan kahden vuoden aikana, ja ruoho sen ympärillä näytti hoitamattomalta. Sen seassa lojui öljyisiä kanistereita ja kaikkea muuta roinaa, ja kerrankin mä ymmärsin miltä nyt vaikka uskovaisilta tuntui kun niiden kirkkoja koriseltiin graffiteilla. Tuntui pyhäinhäväistykseltä, että tätä kaunista paikkaa sotkettiin jätteellä.
Eikö ihmiset yhtään ajatelleet? No ei tietenkään, sehän nyt oli puhdas fakta.

Gaara istui leveälle, sileälle kivelle, josta oli suora näkymä loputtomalle merelle. Mä istuin sen viereen ja jäin tuijottamaan hiljaisena meidän ohi ajelehtivaa laivaa, jonka kannella turistit räpsi kuvia ja otti aurinkoa. Aallot löi tasaisina kuohuina vasten rantakiviä. Hattarapilvet oli seisahtuneet paikalleen.

Niin rauhallista.

Pitkästä aikaa musta tuntui todella, siis ihan oikeasti, että olin vapaa. Sydän löi rauhallista tahtia, kaikki lihakset oli vapautuneet jännityksestä ja pään sisällä oli kummallisen kevyt olo. Ei sellainen keinotekoisen kevyt, minkä alkoholi saattoi tuoda. Ei, tää oli jotain niin erilaista. Niin ihanan täydellistä.

Mä vilkaisin Gaaraa. Se nojasi käsiään taaksepäin ja oli sulkenut kajaalilla rajatut luomensa. Tuuli leikki sen tulenpunaisilla hiuksilla. Sillä hetkellä mä tajusin, että sen kovan ulkokuoren, lävistysten, mustien vaatteiden ja töykeiden sanojen alla oli vieläkin se pieni poika, jonka mä joskus olin löytänyt. Ei se ollut mihinkään lähtenyt.
Gaaran huulille nousi melkein huomaamaton hymy.
Mä tunsin lämmön valtaavan kehoni.
Oli niin hyvä olla.

--

Palatessamme tukahduttavan kuumaan asutoon, mä tajusin, ettei me oltu yksin.

"Jaahas, jaahas. Missäs sitä ollaan oltu sillä välin kun me hikoiltiin studiolla?" Kiba kysyi ärtyneeseen äänensävyyn. Se istua röhnötti meidän olohuoneen sohvalla Shikamaru vieressään. Mustahiuksinen mies tuijotti televisiota näköjään välittämättä heistä.
"Miten helvetissä te pääsitte sisään!?" mä älähdin käsittämättä mistään mitään.
"Tyhmä. Sähän annoit meille teidän avamen", Kiba sanoi ja kuin vakuuttaakseen meidät heilutteli etusormensa ympärillä rengasta, jonka päästä roikkui hopeinen avain.
"Ainiin joo", mä naurahdin niskaani raapien.
Milloin mä muka olin tolle antanut kotini avaimet?

"Niin, mutta vastaapa nyt kysymykseen. Ja mitä se soittos oli olevinaan?" Kiba jatkoi.
"Me tarvittiin pikku breikkiä. Ja mä vaan olin sillon huonolla tuulella, sori", mä selitin, mutta Kiba ei näyttänyt olevan tyytyväinen vastaukseen.
"Millonkas me saadaan pikku breikki?" se murahti.
"Hei ihan oikeesti, me--"
"Se oli minun vikani. Oli vähän huono olo, en jaksanut tulla, ja Naruto halusi jäädä tänne kanssani", Gaara valehteli yllättävän sujuvasti.

Se oli aina yhtä hauskaa katsottavaa. Kiban kanssa me riideltiin aina vaikka mistä pikku jutusta, eikä se tuntunut koskaan antavan mulle periksi. Mutta kun yleensä hiljaa ja sivussa pysyttelevä Gaara astui kinaan mukaan, jätkä ei uskaltanut tehdä muuta kuin hiljentyä. Silläkin oli kokemusta siitä, millainen Gaara saattoi olla raivostuessaan.

"Äh, okei sitten. Mut hei, olis vähän asiaa siitä kappaleesta", Kiba ilmoitti. Me istuuduttiin lattialle kuuntelemaan.
"Niin. Ajateltiin, että siinä voisi toimia piano", Shikamaru selitti kääntäen katseensa television ruudusta meihin.
"Mistäs me pianisti?" mä kysyin epäillen. Mistä sellaisia löysi, ainakaan rock-bändeihin? Ja kunnon pianastin palkkaaminen maksoi ihan sairaasti.
"Etsitään. Ois pari muutakin kappaletta, jossa toimis syntikka", Kiba mietti.
"No, ehkä sitä vois..." mä tuumin hiljaa.



Samaan aikaan Gaara oli noussut ja kävellyt keittiöön. Ei häntä keskustelussa tarvittu, hänelle oli aivan sama tulisiko johonkin kappaleeseen pianoa vai ei.
Gaara katsoi ikkunasta ulos. Hän pystyi melkein kuulemaan yhä meren kuohun korvissaan. Ja lämmön ihollaan...
Naruton läheisyyden. Hänen tuoksunsa, äänensä. Hymynsä.

Valehtelminen. Hän vihasi sitä.
Murtunut hymy kiipesi punatukan huulille.

A/N:
Tuolla tekstissä kun lukee yhdessä kohtaa "ollut ollut", niin se ei oo virhe! x) Te tietämättömät, aina sitä leimaamassa virheeksi. xD
Tuo vika, "eristetty" teksti on siis ulkopuolisen kertojan näkökulmasta. Piti saada ärsyttävä loppuangsti loppuun, lol. :---D
Ainiin, Gaaralla on lävistyksiä (koska kirjoittajalla on pakkomielle niihin) koska tää on kirjotettu yhen vanhan doujinshini pohjalta. Siinä Gaaralla on lävistys alahuulessa leuan ja huulen välillä ja sit kulmassa. Tämä tieto vaan siks ettette nyt kuvittele et sen naama on ihan rei'itetty. xD
Virheitä voipi olla. Oon kirjottanu tätä 4 tuntia putkeen koneelta selaimeen, armahtakaa! o/
Nonnih, seuraavassa osassa...
On kaikkea jännää... >8D Joten jatkakaa ihmeessä lukemista ja kommentoikaa<3 ^^

Kommentit (Lataa vanhempia)
horaaneko - 2011-09-10 01:01:48
voi jeesus tosta tuli pitkä. x'''''D

ahmatassu - 2011-09-10 02:31:15
Jep pitkä on, mutta sehän ei mua haitannu~ *3* Mut ei saakeli kun mä tykkään tästä! :D Tommonen ihana kesäinen, en mä ny kepeekskään sanois mut sinne päin ja tonnone ihana. <3

Ja virheitä en löytänyt vaikka tällä kertaa jopa yritin, että tukin niitä mitenkään erityisen paljon ainakaan on. Jos on. Alku kyllä vähän häiritsi, koska jäi epäsekväksi lähtikö ne keikalta kesken vai jostaan baarista vai mistä. Mut se ei oo tarpeeks hyvä syy vähentää neloseen.

...ja muuten nyt rupes kans häiritteen niin et oliko toi nuori nainen tos unessa Gaaran äiti vai hä? Joku rändöm likka? :C Nyt hämää! Ja mystistä on myös se, että kerrankin kun saan järkevää kommattua, niin kello on jo ties mitä eikä päätä edes särje! :D
+--------------------------------(>3<)-----------------------------+

Knox - 2011-09-11 14:19:15
lisää lisää mä tykkään paljon. Tämä pelasti muuten niin surkean viikkoni

Yumisha - 2011-09-13 22:25:11
Oli viel pakko lukea tämä, mut sit nukkumaa x33
Oikeastaan musta tuntui, että mun edessä seisoi peräti kolme vihaista Gaaraa. aww<3
Mun mielest lävistykset vähän pilais Gaaran muutenki niin söpöjä kasvoja :< kulmakoru ehkä vielä menis, mutta tuo toinen (labret?) ei ehkä niinkään sopisi. Mutta kirjoittajan vapaus. :3
Hyvä osa oli tämänkin, mutta nyt en voi kommentoida mitään muuta järkevää kun ei enää silmätkään pysy auki. x) eli annan 5 pistettä ja menen nukkumaan.

Haruna - 2011-09-14 14:35:36
voi että oli ihana. Ei haitannu yhtään että oli pitkä :) pidin todella paljon :DD

Anteeki... en osaa antaa kritiikkiä :< mut 5p. <3<3<3

Violetu - 2011-09-23 00:04:59
Kyllä, olen lukenut ja odotan lisää ;D
Olen vaan kauhean laiska kommentoimaan, gomen ^^'

Tykkäsin tässä varsinkin kohtauksesta, jossa Naruto ja Gaara olivat meren rannalla, tuli jotenkin itsellekin levollinen olo. Mukava pikku breikki hektisen keikkailun ja treenauksen välissä^^
Loppu pysäytti myös, en tiedä miksi Gaara vetoaa tässä minuun ihan kauheasti, tuo on vaan niin loistava kuvio, jolla rakentaa jännitettä hiljalleen hahmojen välille.
Ja äh, miten Naruto osaakin olla tyhmä ja tajuamaton! :DD
Vaikka toisaalta eihän siinä mitään kivaa olisi, jos Naruto heti tajuaisi syyn Gaaran omituiselle käytökselle...
Mutta siis, käyn täällä päivittäin ihan vaan katsomassa, olisiko parille ficille tullut jatkoa ja tämä on toinen niistä! ;)

~Violetu kiittää

Fuyu - 2011-09-26 19:34:51
huoh, vaivauduinpas viimein lukemaan tämän :D mitä, minäkö muka hidas? en ikinä ^^
teksti eteni mukavaa tahtia ja oli kiva lukea Naruton näkökulmasta :) kuvailua oli kans tarpeeksi ja tässä jäi ainostaan vaivaamaan toi ihan viimeinen kappale. kun muu teksti on POV muodossa niin on vähän outoo et kerrontatapa muuttuu äkkiä kaikkitietävän rooliin.

no, enempää kritiikkiä ei nyt irtoa joten 4 pistettä tilillesi ^^

Anzu-Chan - 2011-09-30 15:27:35
Joo. Kyllä on mukaansatempaavaa tekstiä. <3

Tällä kertaa en bongaillu virheitä, tai sitten en vain jaksanu välittää. Mutta mutta.. Alku oli jännä, jäin kaipaamaan selityksiä, mutta ehkä ne ajan myötä selviää. :D Just se miksi Gaara oli niin vihainen ja mikä se uni oli olevinaan..
Tuo parvekekohtaus oli jotenkin sydäntäsärkevä. ;__; Pystyy niin hyvin kuvittelemaan poikien ilmeet ja eleet. Hyvin muuten kirjoitat Naruton näkövinkkelistä, ei ollut ollenkaan niin paha shokki siirtyä Gaarasta Narutoon kuin pelkäsin. :) Päinvastoin oikeastaan.

Ainoa (hyvin pieni) miinus tulee tuosta yhtäkkisestä kertojanvaihdoksesta lopussa, piti lukea se pariin kertaan että hetkinen, kuka tässä nyt oli kyseessä. :DD Mutta toisaalta se oli omalla tavallaan hieno hetki.. Vaikeeta.

Ai jai jai, mua jänskättää kuka tulee syntikkaan. 8D Ite eka ajattelin että OMGSAI ilman muuta! Mutta tuossa lukiessani koin ahaa-elämyksen: voihan se olla myös rakas paskapäämme Sasuke. xD Tai sitten joku muu, myös naispuolinen.. Jännää~

Vaikka ei tässä tapahtunutkaan mitään maailmoja mullistavaa, on tämä silti vitosen arvoinen. Pistähän horaa kirjoittaen! ;D

Momelus - 2011-10-09 18:39:05
Aivan ihanaa. Siis jestas, aivan ihanaa. Olet aivan loistava kirjoittaja, kaikki tuo kuvailu ja metaforat("kitisi kuin kuollut rotta", ai että hajosin - wait, miten kuollut rotta voi kitistä? D'<). Sait luotua tunnelmat joka kohtaan, ja suorastaan näin sieluni silmin kaikki tapahtumapaikat ja tapahtumat, ihan kuin olisi ollut kärpäsenä katossa. Just tälläistä kaiken kirjallisen pitäis olla, mulla on nyt sellainen selittämätön olo että jessus, luin juuri jotain aivan uskomatonta. Mä en oikein edes osaa kommentoida mitään älykästä, kun oon vielä niin pöllämystynyt tästä ficistä. (Jos jonkun mielestä tää kuulostaa liioittelulta jne, niin sitä se ei ole.)

Onko yllätys jos annan viitosen? : D Lisää tätä, ja nopeasti sittenkin! ^^

-SasukeUchiha- - 2011-10-11 15:56:55
Ihanaaaaaaaaaaaaan piiiiiiiiiiitkä<3<3<3
Mämämä tajusin!! Gaaran täytyy pitää Narutosta huolta jajaja se on jonkun hirveenkauheen pahiksen leivissä. Ja se pahis on Sasuke.
Eiks vaa? 8)
Narskan selvä päivä täytyy ottaa tavaks. Mutta tossa alussahan sen kännääminen oli jotenkin kivaa luettavaa.
Kolmannessa Naruto ja Gaaruli yhteen!!


++++plussa++++
Hyvä kuvailu, Naruton näkökulma on erittäin toimiva. Hahhaa, se olis suorastaan upeeta, kun Gaara hyökkää Naruton kimppuun (huom. kaksimielisesti, siis), niinniin kuulla Narskan ajatuksia<3<3<3

----miinus----
Öh...
Ehkä pari kirjoitusvirhettä mutta muuten nothing.

Niin, ja!
"alkoi oksettamaan ja pyörryttämään"

Tohon. Mun mielestä "alkaa"-sanan kanssa verbin pitää olla perusmuodossa. -> "alkoi oksettaa ja pyörryttää". Näin.
Mutmut, sano jos olen väärässä.



Lisää, lisää, lisää, lisää!
Ihmeekseni alan jo oottaa sitä yaoi-osiota<3
Annan -ylläripylläri- viisi pojoista.

Hidefini - 2011-10-29 11:34:37
Okei. Mä alotin päivän OroSasulla ja nyt jatkan sitä NaruGaalla, koska öö... Niin saadaan tasapaino siihen, että on kaikista parhaista hahmoista Narutossa luettu saman päivän aikana. Kuulostaa niin loogiselta. Mutta kuitenkin. Viimein mä luen tän ja kommentoin. Okei. Oon aikasemmi lukenu kaks ekaa lausetta tyylii, mut sillo ei ollu aikaa ja nyt on joten mä luen tän nyt : )

Mä kuuntelen nonstoppina Bob Sinclarin biisiä World Hold On. Jotenkin tää biisi ja tää ficci saa vaan yhteistyönä kyyneleet mun silmiin, vaikka ei varsinaisesti itketä. Ää. Kaunista.

Oon viime aikoina lukenu ihan sairaasti bändificcejä menestyineistä, maailmalla tunnetuista bändeistä ja oon tottunu ihan toisenlaisiin kliseisiin bändificcien kohdalla. Ja nyt kun tässä tulee näit erilaisia kliseitä, niin ne tuntuu jotenkin niin oudon uusilta ja virkistäviltä. Ja tää kokonaisuudessaan tuntuu niin virkistävältä ja hienolta ja upealta.

Ja sitten miten sä todella oot kirjottanu tätä. Miten tää on hyvä ja upea ja mahtavaa tekstiä. Ja tykkään Narskan ja Gaaran välisest kemiast, miten se on niiin.. leikillistä, iloista whatever jotain sellasta tosi, tosi hienoo ja rakastuin ja ää.

Mutta oikeasti tää biisi ja tää ficci yhdessä. En mä oo vielkää oikee päässy täst hienost fiiliksest yli. Tää mikä kuuntelen on joku remixi Steve Edwardsin kanssa tai jotain ja ää. Noi sanat ja samaan aikaan kun lukee, niin ää. En mä tiiä. Mulle tuli vaan niin uskomaton fiilis et sitä on pakko ihkuttaa. Ja tää ficci itsessäänkin on mahtava ja ää. Haluan jatkoa, joo. Mutta älä kiirehdi vaan anna aikas sille osalle ja tee siitä yhtä hyvä kun tää on. Okei? Ja kiitos. Sait mut taas rakastumaa. Ha.

Hakaneula - 2011-10-29 12:36:59
Kun katoin mitä ficciä Hidefini oli kommannut, tajusin kauhean virheeni; en ollut edes kommentoinut tätä! Q___Q Miten näin pääsi käymään?! Luulin kommanneeni, mutten sitten kommannutkaan... tai jotain. Njäh, what ever, ficciin:

Njää. En osaa puhua.
Siis kaunis, koskettava, kuten aina. Olisin osannut kommata ehkä paremmin ekan lukukerran jälkeen, mutta kai tästäkin jotain tulee.
Mutta puhekieli, älä nyt hemmetissä väitä ettet osaa kirjoittaa sitä. Koska osaat. Sanoisin että oli jopa parempi kuin viimeosa. Koska puhekieli toi tähän sellasen elävän tunteen niin kuin siinä yhessä songficissäkin.
Ei luoja, oon lukenut tän miljoona kertaa läpi, ja jään sanattomaksi. Voi prkl.
Lopun angsti oli ihana </3 Njyy, Gaarah </3
Ja Gaaralla lävistyksiä, ah ~
Mä kun just lupasin, että kun seuraavan kerran kommaan, otan itteäni niskavilloista kiinni ja annan kunnon kritiikkiä. Horaa mokoma vesitit mun suunnitelmat, ei tästä osaa edes kritiikkiä antaa.
Muistot oli ihania. Tää mikään turha ollut, ja vaikka olisikin, turhuutta tarvitaan.
Odotan seuraavaa osaa ~<3 Heti kun sen pystyt lisäämään ~
Ja vitosen olen pisteyttänyt, jos et arvannut ;3

haru_nyappy - 2013-04-25 22:16:32
Pidin tästä ^_^ Oli muutama virhe, mutta todella huomaamattomia.

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste