Naruto siirteli jalkaa toisen eteen, katse tiukasti maahan luotuna ja täysin ajatuksiinsa uppoutuneena. Hänen vierellään Sasuke ja Gaara vilkaisivat toisiaan kummissaan. Ei sillä, etteivätkö he olisi nauttineet hiljaisesta hetkestä, joita Naruton kanssa kovin harvoin sattui kohdalle, mutta tällä kertaa hiljaisuudessa oli jotain häiritsevää. "Hei ääliö", Sasuke sanoi töytäisten ystäväänsä kyynärpäällään, "mikä sua vaivaa?"

"Häh", Naruto murahti, hieroen nyt kipeää kylkeään. Sitten hän kohautti olkiaan ja rypisti taas kulmiaan mietteliäänä. "Ei mua mikään vaivaa."Sasuke meinasi järkytyksissään kompastua jalkoihinsa, mutta onnistui pelastautumaan viimehetkellä. Yleensä pieninkin tönäisy sai Naruton näkemään punaista, varsinkin kun kyse oli Sasukesta, jonka hän oli valinnut ikuiseksi kilpailijakseen. Tavallisesti hän olisi jo nyrkit pystyssä, vannomassa, että löylyttäisi Uchihan perinpohjaisesti. Näin erikoinen käytös sai ilmeettömän Gaarankin reagoimaan.
"Okei", hän sanoi, "Olisiko tolla sun, no, mietteliäisyydellä jotain tekemistä sen kanssa, että sä kävelit edellispäivänä Deidaran seurassa?"
Kysymys sai Naruton kohottamaan katseensa. "Miten niin?" hän kysyi vain hieman liian nopeasti. Siitä siis oli kysymys.

"No, Sasori ei tullut eilen kotiin yöksi. Chiyo-mummo oli raivona", Gaara huokaisi. "Mut sen oli kuulemma pakko olla Deidaran kanssa."
"Onks sillä kaikki hyvin?" Naruto kysyi, vaivautumatta edes peittelemään huoltaan. Gaaran silmät kapenivat lähes huomaamattomasti. "Eiköhän sillä... Miten niin? Onks sulla jotain syytä epäillä?"

Naruto loi katseensa taas maahan. "No, siis... Ei varsinaisesti, mut..."
"Anna tulla vaan nyt", Sasuke kehotti.
"No, kun me käveltiin sillon asunnoille, meitä vähän niin kuin seurattiin", Naruto kertoi päätään raapien. "Ne oli Otolaisia... Niin mä ajattelin, et ei kai ne oo tehny mitään..."
Gaara risti käsivartensa ja pudisti päätään kevyesti. "Ne on molemmat kunnossa."

"Hyvä sit", Naruto huokaisi. "Mitä sä luulet et Oton ja Akatsukin välillä tapahtuu?"
"Mä en oikeastaan tiedä mitään. Paitsi että ne tappelee. Ja stalkkaa toisiaan ilmeisesti", Gaara vastasi.
"Itachikaan ei kerro mitään", Sasuke kommentoi, tuskin huomattavan ärtyneenä. "Mut selkeesti niillä joku sota on meneillään. Otohan hakkas Hidaninkin."
"Niin, joo", Naruto sanoi, värähäten muistellessaan tilannetta. "Vaikka mä en kyllä haluais Kakuzun huonolle puolelle."

"...Pelkuri."
"ENHÄN!"
"Iso, paha Kakuzu."
"Helppohan sun on, Kisame pyörii teijän nurkissa koko ajan! Oot tottunu sellasiin monstereihin!"
Gaara kuunteli hiljaa ystäviensä kinastelua, tyytyväisenä siitä, että Naruto oli palautunut ennalleen. Toisaalta häntä huolestutti, mihin Sasori ryhmineen oli sekaantunut...

......... ......... .........

Vähän matkan päässä historiantunnilla Kakuzu aivasti."Terveydeksi", Iruka mumisi ajatuksissaan, kämmeneensä nojaillen. Kakuzu katseli häntä hetken huvittuneena ja käänsi sitten päätään pudistellen katseensa taululle.
"Tiätkö", hän aloitti, hädin tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä, "sun kannattaisi tuijottamisen sijaan ehkä vaan puhua sille..."
"Mitä?" Iruka sihahti havahtuen. Sitten hänen kasvoilleen levisi räikeä puna. "Enhän mä... Se on opettaja!"
Kakuzu kohautti olkiaan. "Ei se nyt niin paljoa vanhempi oo. 24 muistaakseni."

"Mitä!?" Iruka älähti ennen kuin tajusi hillitä itsensä. Hänen toisella puolellaan Izumo hihitti kämmeneensä ja tökkäsi kynällä entistä punaisempaa ystäväänsä. Kakashi kuitenkin päätti jättää huudahduksen täysin huomiotta ja Kakuzu oli varma, että tämä tiesi täysin mistä oli kysymys.
"Mä oon ymmärtäny, että se oli aika nero koulussa", akatsukilainen kuiskasi hymyillen hieman. Irukan ilme oli näkemisen arvoinen.

Vain viisitoista minuuttia ennen tunnin loppua, luokan ovelta kuului vaativa koputus. Ennen kuin Kakashi ehti sanoa mitään, avain kääntyi lukossa ja ovi aukesi, paljastaen takaansa maireasti hymyilevän Orochimarun. Luokassa tuli hetkessä täysin hiljaista."Orochimaru! Voinko auttaa?" Kakashi kysyi. Hän nousi seisomaan pöytänsä takana ja astui eteenpäin hymyillen. Muutama oppilas huomasi, että tämä hymy oli kaikessa kohteliaisuudessaan hyytävän kylmä.

"Hei, Hatake-kun", Orochimaru sanoi ja Kakashin suupieli mytkähti lähes huomaamattomasti, "ja anteeksi, että häiritsen... Mutta minulla olisi asiaa Uchiha Tobille."

Tobi, joka muiden pienryhmäläistensä kanssa oli taas harjoitellut matikkaa luokan perällä, jähmettyi täysin paikalleen. Noun huomasi, että pojan ote värikynästä tiukentui lähes kouristuksenomaisesti ja hän saattoi lähes kuulla tämän kiihtyneet sydämenlyönnit. Kulmiaan rypistäen tyttö suoristi selkänsä ja loi kysyvän katseen Orochimarun suuntaan. Kyseinen opettaja hymyili entistä leveämmin ja lähti kävelemään luokan perälle.

"Niin, toivoin, että voisimme vaihtaa muutaman sanan kahden kesken... Psykologian arvosanasi eivät ole olleet, no... Aivan toivotun laisia", hän kertoi, pysähtyen Tobin vierelle ja laski kätensä tämän olalle. Tobin ote kynästä hellitti ja kaikki jännitys hänen olemuksestaan katosi. Hetken Noun luuli hänen pyörtyneen, mutta hän pysyi kuitenkin hervottomana tuolissaan.
Zetsu sen sijaan meinasi hypätä ylös, ilmeisesti suoraan epämiellyttävän opettajan kimppuun. Noun tarttui häntä salamannopeasti paidanselkämyksestä ja veti takaisin istumaan.

"Tää on kyllä tosi paha hetki... Me valmistaudutaan tässä just matikankokeeseen ja Tobilla on paljon laskettavaa", hän ilmoitti tyynesti, välittämättä siitä, että kyseisen pojan edessä oli paperitolkulla erilaisia värikkäitä piirroksia minkäänlaisten tehtävien sijaan. "Sitä paitsi, mä otan täyden vastuun Tobin psykologian opiskelusta, niin kuin sovittiin vuoden alussa. Ne numerot on päässeet kyllä tippumaan, mä pahoittelen sitä. Skarpataan ensikurssilla, eikös niin, pojat?"

Noun hymyili leveästi Zetsulle, joka tuijotti nyt Orochimarua, ilmeisesti pohtien, olisiko opettajan pään irti repiminen kuolemalla rangaistava teko. Hän onnistui kuitenkin nyökkäämään lyhyesti. "Ehdottomasti."Katashi rypisteli kulmiaan ja irvisteli, aistien tilanteen jännitteen. Hänen huuliltaan purkautui ajoittain pieniä tyytymättömiä äännähdyksiä, joista Noun päätteli, että ikävästä ilmapiiristä kannattaisi päästä eroon mahdollisimman pian.

"Tuotanoinniin..." Noun esitti miettiväistä, "jos mä tulen käymään opehuoneessa sun luona ruokavälkällä? Voidaan miettiä, miten niitä arvosanoja voisi parantaa."
Orochimarun hymy ei värähtänytkään, mutta erityisopettaja näki, että hän ei pitänyt ehdotuksesta.
"Sopii mainiosti", hän kuitenkin vastasi. "Olehan ahkera, Tobi-kun!"
Sitten, puristettuaan Uchihan olkapäätä vielä kerran ja poistui luokasta nopeasti. Hämmentynyt hiljaisuus jäi hänen jälkeensä, kunnes Kakashi selvitti kurkkuaan.

"No niiiiin", hän sanoi, palaten pöytänsä taakse. "Vielä jaksetaan vähän aikaa. Ehditään käymään läpi ne eilisen tehtävät..."

Suurin osa opiskelijoista alkoi huokaillen ja nuristen kaivamaan esiin edellisen päivän läksyjään, mutta erityisryhmä oli hiljaa vielä pitkään.
Noun ei tiennyt mitä ajatella.Orochimaru oli epämiellyttävä henkilö, limainen ja suoraan sanoen vastenmielinen. Noun ymmärsi täysin, ettei lapsellinen Tobi halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta pojan reaktio oli vaikuttanut liian voimakkaalta. Ja Zetsu... Ei ollut liioittelua sanoa, että skitsofreenikko oli ylisuojelevainen nuorta Uchihaa kohtaan, mutta hänenkin käytöksensä oli ollut liian agressiivista.

Nyt Noun katseli, kuinka hän siirtyi Tobin viereen, antoi tämän pään tipahtaa olkapäälleen ja kietoi kätensä tämän ympärille... Ikävä tunne alkoi painaa Nounin vatsassa. Hän alkoi huomaamattaan pureksimaan alahuultaan, eikä tajunnut jääneensä tuijottamaan seinään hieman Zetsun pään ohi.

"Kiitos."Noun havahtui ajatuksistaan ja huomasi katsovansa suoraan Zetsun eriparisiin silmiin. Hän näytti helpottuneelta.
"Joo", tyttö sai suustaan, entistä hämmentyneempänä "mä sanon sille jotain... Että jättää Tobin rauhaan. Vaikka en mä yhtään tajua mitä tässä nyt tapahtuu."

"Kiitos", Zetsu toisti ja kauhukseen Noun tajusi, että Tobi itki hiljaa. Jotain oli tosi pielessä... Ja jos Noun pystyisi jotenkin helpottamaan poikiensa matkaa lukion läpi, sen hän tekisi. Häntä ahdisti, ettei hän pystyisi tekemään enempää

.......... ......... .........

Samaan aikaan käytävällä, kuvataideluokan ulkopuolella, Deidara oli palaamassa vessasta luokkaan. Käytävällä oli autiota ja taiteilija pysähtyi hetkeksi hengähtämään. Hän rakasti savitöitä yhtä paljon kuin hän rakasti räjähteitä, mutta tällä hetkellä tunnit olivat yhtä helvettiä. Zaku, Kin ja Kimimaro samassa luokassa hänen ja Sasorin kanssa... Orochimaru ei sentään enää ollut sijaisena.

Juuri kun Deidara oli koputtamassa luokan oveen, joku avasi sen astuakseen ulos. Deidara astui vaistomaisesti askelen taaksepäin, kun Zaku ilmestyi hänen eteensä. Antamatta akatsukilaiselle tilaa palata luokkaan, hän painoi oven takanaan kiinni ja virnisti muka yllättyneenä.
"Heii, prinsessa! Mukava yllätys..." hän sanoi ja Deidara nielaisi vaikeasti. Hän ei ollut tappelija. Kisame osasi tapella, ja Kakuzu. Ja Zetsu. Hidan osasi ottaa iskuja vastaan paremmin kuin kukaan ja jopa Itachi pystyi pitämään puoliaan loppuun asti, mutta Deidaran ei auttanut kuin yrittää pysyä poissa vaikeuksista. Nyt hän kuitenkin löysi itsensä kasvokkain ilkeästi virnuilevan Otolaisen kanssa. Voi räkä.

Hän astui vielä kauemmas, valmiina juoksemaan, mutta Zaku oli nopeampi. Hän tarttui Deidaran paitaan ja iski tältä polvellaan ilmat pihalle. Deidara taipui kaksin kerroin ja haukkoi henkeään, kykenemättömänä edes huutamaan. Hetkessä Zaku tarttui hänen hiuksiinsa ja veti hänet kulman taakse, pois luokan edestä.

Deidara sulki silmänsä ja nosti kätensä suojaamaan kasvojaan Zakun armottomilta iskuilta. Hän tunsi veren maun suussaan ja kuuli sydämensä jylinän korvissaan. Kun Zaku taas kurkotti hänen hiuksiinsa, hän huitaisi paniikinomaisesti ja osui pahoinpitelijänsä kasvoihin. Tämä huudahti ja perääntyi hetkeksi pitelemään nyt vertavuotavaa nenäänsä. Deidara vastasi kauhistuneena hänen raivoisaan katseeseensa.

"Nyt, jumalauta, blondi..." Otolainen murisi ja pakokauhu tulvahti Deidaran mieleen. Pakoon, oli ainoa asia jota hän kykeni ajattelemaan. Hetkessä hän räpiköi jaloilleen ja syöksyi käytävään - vain törmätäkseen Orochimaruun, joka oli kävelemässä opettajanhuoneen suuntaan.
"Voi ei...uhh", poika henkäisi silmiään uskomatta. Näin huonoa tuuria ei voinut olla...

"Deidara!" Orochimaru sanoi ja hänen äänensävynsä ällötti Deidaraa. Opettaja katsoi hetken hänen taakseen, Zakuun, joka ilmestyi kulman takaa. Tuttu, inhottava hymy levisi Orochimarun kasvoille. "Ah... Pojat, pojat. Ei saisi tapella..."

"Ei, en mä..." Deidara aloitti epätoivoisena, mutta lopetti tajutessaan kenelle puhui. Mistään mitä hän sanoisi, ei olisi apua. Hänen päätään jomotti armottomasti ja haljenneesta huulesta vuosi jatkuvasti verta. Hän yritti hengittää syvään ja hallita tunteensa, mutta kyynelet pääsivät siitä huolimatta valumaan hänen poskilleen.
"Voi sinua. Tulehan..." Orochimaru ojensi kätensä hänen suuntaansa, mutta hän astui hätkähtäen taaksepäin. Silloin kuvataideluokan ovi aukesi ja ensimmäisenä luokasta astui Sasori. Hän seisoi hetken paikallaan ja tuijotti edessään aukeavaa tilannetta. Kankuro, joka jähmettyi heti serkkunsa taakse ovelle, ei ollut koskaan nähnyt yleensä niin eleettömän Sasorin tärisevän raivosta.
"Kakara", hän sanoi, ääni täristen. "Tule tänne."

Deidara totteli silmänräpäyksessä ja syöksyi poikaystävänsä syliin. Sasori piteli häntä hetken, hengittäen syvään hänen tuoksuaan ja rauhoittuen parhaansa mukaan. Deidara hengitti raskaasti ja tuhahti silloin tällöin, yrittäen yhä olla itkemättä. Hän ei jaksanut välittää siitä, että Sasorin vaalea paita sotkeutui vereen. Kun Sasori sai tunteensa taas hallintaan, hän siirsi Deidaran käsivarrenmitan päähän itsestään ja tutkaili tämän kasvoja. Haljennut huuli, verinen nenä ja silmäkulmaan muodostuva mustelma... Hän joutui taas vetämään syvään henkeä.

"Mennään terveydenhoitajalle", hän totesi yksinkertaisesti.
"Menkää", sanoi Danzo, joka oli tullut käytävään katsomaan mitä oli tapahtunut. "Mutta ensin... Mitä täällä tapahtui?"
"Toi kävi mun kimppuun!" Zaku huusi välittömästi, osoittaen nenäänsä suurieleisesti. "Ihan puskista! Mä vaan puolustauduin."
"Ei ole totta, un!" Deidara vastusti tukahtuneella äänellä. "Täysin päinvastoin!"

Orochimarun naurahdus kiinnitti hetkessä kaikkien huomion. "Tässä taisi nyt käydä niin, että pojille tuli vähän tappelua. Vaikka kyllähän te tiedätte, ettei sellainen koulussa käy. Päästetään Deidara-parka terveydenhoitajalle, selvitetään välejä sitten kun kaikkien tunteet ovat vähän tasoittuneet."

Danzo katseli häntä hetken, ja oli ilmiselvää, ettei hän uskonut sanaakaan. Siitä huolimatta hän nyökkäsi lyhyesti. "No niin. Menkäähän sitten."

......... ......... .........

Koulurakennuksen takana Kakuzu seisoi tutun puun juurella kädet puuskassa. Samaan aikaan hänen temperamenttinen poikaystävänsä hakkasi nyrkit verillä samaa puuta purkaakseen raivoaan.
"Perkele! Mitä se mulkku luulee tekevänsä..! Oikeesti! Vittu, kun tässä ois sen naama, mä..!"
Kakuzu katseli vielä hetken kuinka kaarna murtui ja vaalea puu värjääntyi punaiseksi, ja nappasi sitten kiinni Hidanin ranteesta. "Eiköhän nyt riitä", hän totesi hiljaa.

"Ei! Ei vitussa riitä! Ainoastaan yks ihminen saa kiusata blondia, siihen ei kosketa!" Hidan jatkoi raivoamistaan ja yritti irrottautua Kakuzun raudanlujasta otteesta siinä onnistumatta. "Ja et se saatanan limanen paska kehtaa edes näyttäytyä Tobin läheisyydessä..."Kakuzu tarttui toiseenkin nyrkkiin, ennen kuin se ehti osua kärsineeseen puuhun. Sitten hän halasi albiinon itseään vasten tämän pyristelystä huolimatta. Viimeinen turhautunut huudahdus purkautui Hidanin huulilta, sitten hän nojasi selkänsä isompaa poikaa vasten ja henkäisi syvään. "Mua vituttaa."
"Joo, mä tiedän."

"Anna mä hakkaan jonkun", Kisame pyysi, kalpeiden silmien katse Painiin suunnattuna. "Sakon ja Ukon on aivottomia, mut Zaku..." Isokokoinen poika poksautteli rystysiään, "se ansaitsis vähän koulutusta."
"Ei me hakata ketään", Pain mumisi voimattomana.

Deidara makasi nurmikolla, pää Sasorin sylissä ja jääpussi kasvoillaan. Hän oli ollut koko ruokatunnin epätavallisen hiljaa, ja Sasorin oli hetkittäin varmistettava, ettei hän päästäisi kasvojaan jäätymään. Tobi näytti päällisin puolin olevan ennallaan - hän makasi selällään ja piirteli sormellaan kuvioita ilmaan. Silloin tällöin hän hyräili hieman itsekseen.

"Miten me ei voida kulkea turvassa ees koulussa?" Pain kysyi yleisesti painaen päänsä käsiinsä. "Mä en nyt oo kärryillä. Mikä hitto niitä risoo?"
"Ne sano mulle, et Oto ei halua kilpailijoita", Hidan sanoi, "ja et se oli sen vitun Kimimaron idea."
"Niin", Konan sanoi, "haluaako ne, että me hajotetaan ryhmä ja lakataan hengaamasta yhdessä?"
"Mut mikä hitto Orochimarun ongelma sitten on?" Pain kysyi käsiään levitellen.
"No sen nyt tietää mitä se tahtoo, helvetin pe-"
"Hidan", Zetsu keskeytti varoittavasti. "Ne ei oo vieläkään tehny mitään, mistä ne sais oikeesti kiinni."

Deidaran syvä henkäys hiljensi muut. Hän nousi hitaasti istumaan ja antoi jääpussin pudota kasvoiltaan. Hän haroi hiuksiaan, kuin pyyhkiäkseen Zakun otteen aiheuttaman jomotuksen pois ja huokaisi uudestaan kokeillakseen, sattuiko hänen kylkeensä vielä. Vähäsen.
"Mä en mee yksin enää mihinkään, un", hän totesi yksikantaan. "Mihinkään."
"Ihan niin kuin mä oisin päästänytkään", Sasori tuhahti. "Sulla on ihan liikaa taipumusta tän tyyppisiin ongelmiin."Deidara pudottautui taas makuuasentoon ja katseli särkevillä silmillään ylöspäin. "Tyhmää, yeah."

Sasori alkoi silittää hänen hiuksiaan kohdasta, jota hän oli aiemmin itse hieronut. Tobi kieri lähemmäs ja pysähtyi vatsalleen Deidaran viereen.
"Sattuuko vielä, Deidara-sempai?" hän kysyi, koskettaen tämän silmäkulman ruhjetta yllättävän hellästi. Deidara mietti hetken, ennen kuin vastasi.
"Ei, Tobi. Pikku juttuja, yeah."
Tobi myökkäsi tyytyväisen oloisena. Sitten hän ryhtyi taas kierimään pitkin nurmikkoa Zetsun valvovan silmän alla.

"Katsopas", Kisame sanoi hetken päästä, taputtaen Itachia selkään, "sun velipoika."
Ryhmä käänsi huomionsa koulurakennuksen suuntaan ja tosiaan, Sasuke käveli heitä kohti Gaaran ja Naruton kanssa."Hei", Sasuke sanoi itselleen luontaisen välinpitämättömällä äänellä. Itachi nousi seisomaan, pystyäkseen puhumaan veljensä kanssa samalla tasolla. "Mitä, pikkuveli?"

"Kuinka pahoissa ongelmissa te ootte?" Sasuke kysyi turhia kiertelemättä. Itachi hymyili lähes huomaamattomasti.
"Sä et kyllä sotkeudu tähän, Sasuke", hän sanoi päätään pudustellen. "Älä huoli."
"Vaikea olla sotkeutumatta, kun tollasta sattuu jatkuvasti", Sasuke vastasi Deidaran suuntaan nyökäten. "Mistä mä tiedän, että tossa et joku päivä oo sä? Kerro mitä täällä tapahtuu."

"Mutta sä et voi sekaantua tähän, pikkuveli. Sori. Enskerralla sitten", Itachi sanoi ja istui takaisin maahan, yhä hieman hymyillen. Sasuken silmäkulma nytkähti ärsyyntymisen merkiksi ja hän puri hammasta ollakseen ärähtämättä. Itachi oli mahdoton... Enskerralla sitten, tuntui olevan ainoa asia jonka hän osasi veljelleen sanoa, vaikka tilanne olisi kuinka vakava.

"Mut me halutaan auttaa", Naruto puuttui keskusteluun. "Kaikki vihaa Kimimaroa ja niitä urpoja, ei teidän tarvii selvitä tästä yksin!"
Pain tuijotti hetken innokasta poikaa ja hymähti itsekseen. "Me taidetaan kuitenkin olla ainoat joita ne vihaa, ja pidetään se niin. Te ette nyt tiedä mihin ootte itteänne pistämässä..."
"On meillä aika paljon faktoja tiedossa", Gaara totesi hiljaa. "Ja vähän maalaisjärkeä."

"Gaara", Sasori sanoi, "tee mulle palvelus ja etsi Kankuro. Sano sille, että välttelee Otolaisia kaikin keinoin, eikä ainakaan ala aukoa niille."
"Miten Kankuro liittyy tähän?" Gaara kysyi epäileväisenä, ristien kätensä puuskaan. Pieni huoli kuumapäisestä isoveljestä pääsi hiipimään hänen mieleensä.
"Ei vielä oikeastaan mitenkään", Sasori sanoi tyynesti huomatessaan serkkunsa äänensävyn. "Mut sillä on pari kohtaamista Oton kanssa takana ja paljon potentiaalia hankkiutua hankaluuksiin... Sähän nyt ymmärrät olla tökkimättä ampiaispesää, vai mitä?"

Gaara nyökkäsi ja huokaisi äänettömästi. Ei auttanut. Sekä Sasori että Itachi olivat tavoillaan tehneet selväksi, että nuorempien poikien olisi parempi vain pysyä etäällä. Gaara pystyi hyväksymään sen. Sasuke nieli kiukkunsa hyvin ja onnistuisi seurailemaan tilannetta kauempaa, mutta Naruto oli luonnollisesti täysin pihalla. Kun Gaara ja Sasuke kääntyivät poistuakseen, hän huudahti turhautuneena.

"Hei..! Mihin te nyt ootte menossa?"
Sasuke murahti entistä ärtyneempänä ja tarttui Naruton paidanselkämykseen, ryhtyen raahaamaan tätä takaisin koululle. "...Ääliö."
"HEI! Itse olet, perhana, päästä irti! Ei me oltu vielä valmiita!"
"Kyllä me oltiin", Akatsuki kuuli Gaaran vielä toteavan, ennen kuin kolmikko katosi kulman taakse.

"Ei vittu, mikä ryhmä", Hidan kommentoi. "Noi on vielä ihan vitusti hankaluuksissa, oikeesti..."
"Koitetaan nyt kuitenkin pitää ne poissa hankaluuksista", Pain sanoi. "Ja mä luulen, ettei ne mitään kauhean tyhmää lähde tekemään."
"Mä en olisi yhtään niin varma tosta Narutosta, un", Deidara ilmoitti jääpussinsa alta. "Tai siis mä oon ihan varma, et ellei sitä köytä johonkin puunlatvaan, se joutuu hankaluuksiin, yeah."
"Se on varmasti totta", Itachi kommentoi yllättäen. "Mutta musta tuntuu, että sen sisukkuudella pääsee vielä aika pitkälle."