(Chikane)

Istuin Kahden Miekkamiehen solassa olevalla tukilla kalpean kuun levittäessä kelmeää valoaan öisen, aution solan ylle. Oli myös hieman kylmä, minkä takia olin tyytyväinen siihen, että minulla oli ylläni lämmin, pehmeä villapaita, joka suojasi kylmältä ainakin hieman.

”Toivottavasti Mikan epäilykset eivät heränneet, kun hän luki lähettämäni kirjeen”, tuumasin samalla, kun vilkaisin nopeasti läheiselle kielekkeelle, jonne olin piillottanut varjo-kloonin, joka hyökkäisi Mikan kimppuun heti, kun olisin tehnyt oman siirtoni. Tämä yö ratkaisisi kaiken, mutta mitä enemmän odotin Mikaa, sitä hermostuneemmaksi tulin, sillä olin odottanut jo hyvän tovin.

”Anteeksi, että jouduit odottamaan, Chikane. Minulla oli hieman asioita hoidettavana”, tuttu ääni sanoi ja pian näin eniten inhoamani naisen lähestyvän minua.

Juuri nyt en halunnut edes ajatella, millaisia ”asioita” tuo naikkonen oli hoitanut.

”Pysy tyynenä”, rauhoittelin itseäni samalla, kun nousin jaloilleni. Pidin huolen siitä, että kasvoni pysyivät ilmeettöminä samalla, kun vanhempi nainen pysähtyi eteeni.

Onneksi olin jäljittäjä-ninja, sillä tunnistin edessäni olevan naisen chakrasta selvästi niin sanotun johtajani. Hän oli siis tullut paikalle itse naamioimatta ketään muuta itsensä näköiseksi, niin kuin hän joskus teki. Mutta se, että hän oli nyt itse tullut paikalle oli hyvä minun kannaltani. Mika ei siis epäillyt mitään, enkä itse hyökkäisi väärän henkilön kimppuun.

”Hän on meikannut ja pukeutunut aika paljastavaan, viininpunaiseen mekkoon. Luuleeko hän tosiaan, että Itachi olisi kiinnostunut itseään vanhemmista naisista?” kysyin itseltäni samalla, kun inhosta syntyneet kylmät väreet kulkivat selässäni kun ymmärsin, minkä takia Mika oli halunnut minun tuovan Itachin hänen luokseen. Eikö Mikan itsetyytyväisyydellä ollut mitään rajaa?

”Miksi sinulla on villapaita?” Mika kysyi ja näin hänen katseestaan, että häntä harmitti se, ettei hän voinut silmäillä vartaloani samalla tavalla kuin ennen.

Olisin hyvin voinut nauraa hänen ilmeelleen. Pian minun ei enää tarvitsisi sietää hänen katsettaan ja olin helpottunut siitä.

”Minulla oli flunssa jokin aika sitten, enkä halua vilustua uudelleen”, selitin lyhyesti.

”Ymmärrän. No missä Itachi on?” vanhempi nainen kysyi.

”Hän odottaa hieman taempana”, sanoin vilkaisten selkäni takana olevaa reittiä, jota pitkin olin tullut solaan uskotellakseni Mikalle Itachin olevan kyseisessä suunnassa, ennen kuin siirryin hieman sivummalle.

”Selvä”, Mika sanoi ja lähti kävelemään ohitseni. Kun hän oli kävellyt muutaman askeleen eteenpäin, kaivoin nopeasti varustepussistani kunain, jonka iskin nopeasti hänen selkäänsä lapaluiden väliin.

Shak!

”Hä? Mitä sinä teet?” punaiseen mekkoon pukeutunut nainen kysyi, kun hänen selästään alkoi valua verta.

”En enää tottele sinua”, sanoin tönäisten vanhempaa naista eteenpäin hypäten samaalla itse vasemmalle, jonka seurauksena kielekkeelle piillottamani klooni puhalsi käsissään olevaan puhallusputkeen, josta lensi myrkyllä päälystetty senbon-neula Mikan selkään, kun hän yritti korjata tasapainoaan. Olin suunnitellut kaiken tarkasti, enkä antaisi Mikan tehdä ollenkaan vastarintaa.

”Kiittämätön!” Mika tuhahti yrittäen vieläkin saada tasapainonsa kuriin. Hänen äänensävystään päätellen hän oli ymmärtänyt astuneensa ansaan.

”En koskaan luottanut sinuun”, sanoin levittäen molemmat käteni sivuille, jonka seurauksena ympärilleni ilmestyi useita liekkipalloja. Olin aina ollut Mikaa vahvempi ja hänkin tiesi sen, vaikkei hän myöntänytkään sitä itselleen. Aiemmin en ollut uskaltanut uhmata häntä Maronin turvallisuuden takia, mutta nyt oli aika nousta vastarintaan.

Hyppäsin nopeasti korkealle ilmaan väistäen Mikan luomat maapiikit, jotka olivat juuri nousseet esiin kanjonin seinämistä.

"Shakuton Kajosatsu!" huusin laskeuduttuani vanhemman naisen taakse samalla, kun yksi tulipalloistani osui häneen vatsan kohdalle.

”Kehoni.....Iiiiiik!” meikin taakse kätkeytynyt nainen kiljui samalla, kun hänen kehonsa muumioitui, ennen kuin hän kaatui maahan höyryten hieman.

"Pääsimpähän viimein sinusta", mainitsin katsoen maassa makaavaa naista, jonka iho oli nyt kuiva ja hänen mekkonsakin oli revennyt joistain paikoista.

"Niin näemmä teit, Chikane", hillitty ääni sanoi yhtäkkiä takanani ja käännyin hitaasti ympäri kohdatakseni Itachin hillityn, mutta samalla myös hieman uteliaan katseen.

"Läysit siis sinulle osoittamani kirjeen, mutta miksi tulit tänne?" kysyin tummahiuksiselta nuorukaiselta.

Yritin perääntyä hermostuneena, mutta kun Itachi tarttui käteeni, en voinut enää perääntyä.

"Koska halusin tietää liittyikö syysi uhmata tuon naisen käskyjä tavalla tai toisella minuun. Vaikka kirjoititkin kirjeeseen syysi johtuvan henkilökohtaisista syistä, minusta tuntuu silti, että syysi liittyy jollakin tavalla minuun", Itachi sanoi ja hänen katseestaan huomasi helposti, ettei hän irrottaisi otettaan, ennen kuin olisi kuullut totuuden.

"Oletpa sinä nokkela. Mikään ei tunnu pysyvän sinulta salassa", sanoin.

Puf!

Yllättäen läheiseltä kielekkeeltä kuulunut ääni ja valkoinen savupilvi keskeyttivät ajatukseni paljastaen samalla, että puhallusputkea käyttävä kloonini oli purkanut tekniikan, minkä takia horjahdin kohti Itachia. Voimani eivät olleet vielä näemmä kunnolla palautuneet siitä taistelusta, jonka olin viimeksi taistellut Itachin kanssa puistossa kohtaamaamme nukeniniä vastaan.

Kun olin horjahtanut eteenpäin, Itachi otti minut kiinni ja piti minua hetken itseään vasten, mikä rauhoitti minua hieman, kuten yleensäkin. Kun suoristauduin täyteen pituuteeni ja yritin perääntyä, en päässtykään kovin kauas Itachin läheltä. Syy edellä mainittuun ongelmaani paljastui silloin, kun katsoin hieman alemmas huomatakseni, että kaulassani roikkuva amuletti oli sotkeutunut Itachin kaulassa olevaan amulettiin. Joskus vain on hetkiä jolloin kaikki menee oikein pieleen, ja tämä oli yksi niistä. Mitä Itachi mahtaisi ajatella minusta, jos näkisi amulettini?

"Katso nyt! Sotkit amulettimme yhteen!" tuhahdin samalla, kun yritin irrottaa amuletteja toisistaan.

"Kuka sotki ja ke....." Itachi oli sanomasaa, mutta juuri silloin kuu tuli esiin pilvien takaa valaisten ympärillämme olevaa solaa riittävän kirkkaasti, että Itachi huomasi amulettiemme olevan samanlaiset.

"Amulettisi on samanlainen kuin omani. Hetkinen, oletko kenties......" Itachi oli aloittamassa, mutta käänsin katseeni poispäin hänestä.

"Kyllä. Olen se tyttö, jolta sait oman amulettisi. Mutta en aluksi muistanut sinua kunnolla. Sitten kun näin sinun amulettisi, muistin kaiken, mutta päätin salata asian, koska ajattelin ettet varmaan muistaisi minua ja saattaisit inhota minua tuon naisen antaman tehtävän vuoksi. Siksi yritin vältellä sinua tajuttuani, kuka oikeasti olet. En halunnut vaarantaa sinun tai pikkusiskoni turvallisuutta. Siksi päätin saada sinut vihaamaan minua", kerroin hermostuneena ja minusta tuntui siltä, kuin sydämmeltäni olisi pudonnut kivi, kun sain viimein kerrottua Itachille totuuden.

"Kaikesta huolimatta en voisi vihata sinua, sillä se aika, jonka vietin seurassasi sai minut lopulta ymmärtämään, että uskallan uhmata tuota naista. Minä myös tein tämän öisen tekoni siskoni ja sinun vuoksesi, koska rakastan teitä molempia", sanoin kyyneleet silmissäni ja minusta tuntui huojentavalta sanoa niin.

"Kiitos, Chikane. En ole vähään aikaan tavannut yhtään niin mielenkiintoista henkilöä kuin sinä. Minäkin rakastan sanua. Haetaan siskosi pois tuon naisen kartanosta", Itachi sanoi hillityllä, mutta varmalla äänensävyllä.

"Tehdään niin", sanoin helpottuneena siitä, etti Itachi inhonnutkaan minua ja olin myös helpottunut siitä, että hän hyväksyi tunteeni häntä kohtaan ja vastasi niihin. Hymyilin hänelle pienesti samalla, kun hän pyyhki oikealla kädellään kyyneliäni poskiltani.

Kasvomme lähestyivät miltei huomaamattomasti toisiamme ja seuraavaksi Itachin pehmeät huulet kohtasivat omani.

"Tämä tuntuu niin oikealta ja lämpimältä", ajattelin suljettuani silmäni samalla, kun tunsin poskillani pientä kuumotusta, joka voimistui Itachin syvennettyä suudelmaa. Kiedoin molemmat käteni Itachin niskan ympärille hänen kiedottuaan kätensä lantioni ympärille. Olin onnellinen pitkästä aikaa. Juuri nyt en halunnut tehdä mitään muuta kuin pysyä lähellä Itachia ja vaikutti siltä, että hänkin halusi pysyä lähellä minua irrottamatta otettaan ollenkaan.